Chrên

"Oletko kunnossa?" Minulta kysyttiin ja käännyin kysyjää päin. "Joo? Kuinka niin?" Lopetin moppaamisen. "Näytät vaan niin sairaalta." Työtoverini sanoi ja kohautti olkiaan. Naurahdin. "Ehkä olen vain saamassa flunssan." Venyttelin jäseniäni, kello oli jo 20:35. "Mene kotiin, teen loppu vuorosi. Teet sen sitten joskus minulle." Työkaverini sanoi minulle ja otti moppini minulta. "Okei. Kiitti Jack!" Heilautin kättäni ja lähdin pukuhuonetta kohden. Vaihdoin työvaatteeni normivaatteisiini, valkoiseen kauluspaitaan jonka päälle mustatoppaliivi, olihan nyt syksy. Pitäisi varmaan laitella muutamia heijastimia... Mietin kiskoessani mustia housujani jalkaani, yllätys yllätys kenkänikin olivat mustat. Tein osa-aika töitä yhdessä siivous firmassa. Siivosimme iltaisin yrityksien konttoreita, ei mitenkään tuottoisaa hommaa mutta sillä nyt eli.


Vaikkakin pääsin suoraan työpaikalleni metrolla, niin matka silti kesti yli tunnin. Katselin puolinukuksissa ohi meneviä asemoita. Ehkä Jack oli oikeassa ja olen tulossa kipeäksi... Oloni vain pahentui. Oksennan kohta... Katseeni lipui käsiini. Kuvittelenko vai ovatko suoneni pinnassa... Liikkuvatko ne... Taidan nähdä näkyjä. Olin aivan kalpea, näin sen ikkunan heijastuksesta. Metro pysähtyi. Enää kolme pysäkkiä ennen omaani. Pitää varmaan ottaa huominen vapaaksi töistä... Vierelleni tuli istumaan tummaan takkiin pukeutunut mies. Miksi juuri tähän? Vaunuhan on melkei tyhjä... Ajattelin. Mies otti povi taskustaan jonkun esineen, joka näytti insuliini piikiltä. Diabeetikko varmaan... Ajattelin, vain yksi pysäkki. Tunsin kuinka joku meni käsivarteeni. Käänsin pääni ja näin miehen työntäneen piikkinsä minun käsivarteeni. "Nähdään kohta." Hän sanoi ja minulta katkesi tajunta.

"Mmmh..." Nousin puoli-istuva asentoon vain ja ainoastaan todetakseni, että se sattui helvetisti. Lysähdin takaisin tyynylleni. Aloin katsella huonetta pikkuhiljaa. Huone oli kuin suoraan joku sairaalahuone. Vain se sänky missä olin ja sen vieressä pieni pöytä. Tummilla verhoilla verhottu ikkuna jonka alta sarasteli hiukan valo. Kelloa huoneessa ei ollut. Kohotin käteni vaivalloisesti ylös, huomasin että ranteeni oli todennäköisesti avattu koska sen ympärillä oli sideharsoa. Toiseen käteeni oli kiinnitetty letku joka johti veripussiin. Mitä hemmettiä... Mietin mutta olin liian väsynyt miettiäkseni pitempään. Vaivuin huomaamattani uneen.

Korkea kuume... Elossako... 3 päivää... Pandemia... Kuulin etäisesti maetessani, olisin tahtonut kysyä niin monia asioita mutta en saanut niitä koskaan kysyttyä. Tunsin kuinka joku laittoin märän käärön otsalleni.

Avasin silmäni. Näkökenttäni oli sumea. Kosketin kädelläni päätä, huomasin että pääni ympärillä meni siteitä jotka peittivät vasemman silmäni. Kylmäkääre oli yhä edelleen pääni päällä. Sumea hahmo tuli vierelleni ja otti jotain pöydältä. Kuului pientä sihinää. Hahmo kumartui ja työnsi näköjään lasin suuni eteen ja sai minut vasten tahtoeni juomaan. "Ai... Oletkin jo herännyt..." Hän sanoi todella hiljaa. En pystynyt puhumaan niin kauan kuin lasi oli huulillani. Aloin pikkuhiljaa eroittaa, näkökenttäni oli kuitenkin hiukan sumea. "Mitä... Missä olen?" Sain viimein sanottua, tuntui melkein ikuisuudelta kun en olisi puhunut. Hän oli nainen, päättelin sen äänestä ja ulkomuodosta. Hän naurahti. "Sanotaanko... että olet sotkeutunut helvettiin para-aikaa." "No se on kiva tietää." "Olet vielä liian heikossa kunnossa, jouduimme uusimaan melkein kaikki sisuskalusi ja verenkierto järjestelmäsi. Haemme sinut kun olet toipunut tarpeeksi." Hänen lähtöään säesti oven pamaus. Epämielyttävä olo palasi minulle.



En tiedä kuinka monta päivää olin ollut vuodepotilaana kun minua tultiin hakemaan. Sama nainen siirsi minut pyörätuoliin. "Vien sinut näkemään "asukkisi..." Pysyin hiljaa. Käytävä oli pimeä ja likainen. Joittenkin osastojen ovien läpi valui verta. "Lähestymme." Nainen sanoi ja en voinut sulkea korviani siitä äänestä mikä tulee kun kävellään korkokengillä suolikasan päältä ja ajetaan vielä pyörätuolilla siitä.


Näin puhtaamman huoneen tuolilla istumassa saman "piikittäjä" miehen. Nainen poistui. Hieman karhea ääninen mies alkoi puhumaan. "Sinulla on varmaan paljon kysyttävää, mutta saat niihin aikanaan vastauksen. Olemme leikanneet sinua, tiesit sen varmaankin." Mies käveli jonkun akvaarion luo joka oli peitetty mustilla sametti verhoilla, hän veti ne alas. "Otimme vapauden poistaa nämä kehostasi." Akvaariossa oli kaksi kymmenen metriä pitkää noin 20 senttiä paksua matoa.