Maer P-E-L-I

Naurahdin tytön innostuneisuudelle, hän näytti pitävän kaakaosta mutten arvannut, että näin paljon. Jonkin aikaa katsottuani hänen hääräämistään menin hämmentämään omaa keitostani. Valmista, nuudelien hyvä puoli, vain muutama minuutti. Kaivoin kaapista lautasen ja kauhoin nuudelini siihen.
"Tästä riittää sullekkin, jos haluat" sanoin ja kauhaisin samalla kupillisen kaakaota suoraan kattilasta. Virnistin Jasminellelle joka ei oikein näyttänyt ilahtuvan. Pöytään istuuduttuani hän seurasi pian perässä.
"Uskallatko nukkua?" kysyin syötyämme, lämmin ruoka oli alkanut väsyttämään kummasti. Ylileveä parisänkyni odotti houkuttelevan lämpimänä, ja se oli täynnä tyynyjä ja peittoja. Totta kai minun kaltaisellani otuksella piti olla jotain mihin käpertyä aina iltaisin, mutta voin myöntää että kymmenen peittoa vaikuttaisi oudolta missä vain, tyynymäärästä puhumattakaan.
"Kyllä tähän kaksi mahtuu, en vie paljon tilaa ja sohvalla on ankea nukkua." sanoin mutta lisäsin vielä nopeasti perään "En minä pure tai mitään muutakaan".

Haukottelin ja katsoin Buggaa. Välillä katsoin sänkyä ja peittoja. "Okei" sanoin hetken mietinnän jälkeen ja hymyilin. Lössähdin sängylle makoilemaan ja haukottelin. Nukahdin pian keskelle sänkyä peittojen ja tyynyjen sekaan.

The Maziger kirjoitti:

Väläytin pepsodent hymyni. "Tuppaavat kutsua Maeriksi, vaikkakin nimeni kuulostaa aika naiselliselta niin olen mies." Vaivuin johonkin horrokseen ja aloin jäätyneenä tökkiä "lihahyytelöä" samalla kuin puhelin itsekseni tajuamatta sitä. "Hmm... Ehkä olen Chern... Ehkä geenimanipuloitu ihminen... Tai sitten molempien risteytys..." Tökin vain yhä "lihahyytelöä" jäätyneesti. "Mutta mitä väliä... Kohta kuitenkin tuhoamme tämän paikan ja siirrymme uuteen..." Tökin yhä edelleen. Heräsin horteestani. "Diiiiiiipaaaaaaaaadaaaaaaapaaaa." Sanoin venyttäen oikein pitkästi. "Mikäs ihme öttiäinen se sinä olet?" Kysyin hymyillen.

Öttiäinen, pah. Noh oli se sentään parempi kuin "lihahyytelö". Päätin silti siitä huolimatta vastata tälle Maerille:
"Zakhar Storm. Entinen huijari, nykyinen maailmantuhoaja." Samassa alkoi sataa. Se ei ollut mikään pieni sade, päinvastoin sitä voisi pian kutsua rankkasateeksi. Vesipisarat tippuivat käteeni aiheuttaen kipinöitä. Ilmeisesti en tullut veden kanssa oikein juttuun. Olihan minulla toki kaapu päälläni mutta se ei estänyt rankkasadetta. Keskityin ja ammuin sähköpallolla reiän kattoon.
"Näemmä on minun aikani on lopussa, pitää mennä." Sanoin Maerille ja hyppäsin tekemääni reikään. Huomasin rakennuksen olevan jonkinlainen pieni, ehkä hylätty hotelli. Voisin siis nukkua täällä. Hyvin pieni hotelli olikin kyseessä, käytävällä jossa olin oli vain kolme ovea. Menin kauimmaisen oven luokse ja kuuntelin. Ei ketään sisällä, ei tarvitsisi hävittää mahdollisia ruumiita. Avasin oven, yllätyksekseni se oli auki ja huoneen avain oli sisällä huoneessa. Varmistin vielä ettei Maer ollut seurannut minua ja lukitsin oven. Kerrankin saisin olla rauhassa. Pohdin vielä ehkä parikin tuntia viime päivien tapahtumia ja sitten menin nukkumaan.

Lihahyytelö öttiäinen posautti katolle reiän. Hymyilin kierosti ja hyppäsin katolta alas. Katselin Cherylinin ruumista ja lähdin vetämään. Satoi rankasti, katsoin hiuksiani. Punainen väri valui pois paljastaen mustat hiukseni. "Äääh." Huokaisin masentuneesti. "Taas saa liottaa piiiiiiitkäään näitä hiuksia veressä, että saan sen ihanan värini takaisin~" Venyttelin, sade alkoi väistyä ja kaduille alkoi tulla utua ja sumu. Täysikuu paistoi kelmeästi saastepilvien takaata. Itse suuntasin kulkuni kohti erästä pilvenpiirtäjää, varjostajani tapoin värjäten samalla hiuksiani...

Tuhisin ja kuorsasin hieman unissani. Käperryin peiton alle.
"Lämmintäh..." tuhisin ja käperryin unissani Buggaa vasten.

Säpsähdin puoliunestani, kun huomasin jonkun rutistavan pukuani. Hymähdin ja katsoin unissaan ääntelevää Jasminelleä joka oli tullut ihan lähelle. Tältä se siis tuntui, jonkun läheisyys. Nukahdin itsekkin melkein heti ja nukuin paremmin kuin koskaan ennen, enkä herännyt enää kertaakaan ennen aamua.

Urolf heräsi majatalon emännän tuodessa pienen aamiaisen vuoteeseen. Urolf oli tehnyt oikean valinnan valitsemalla hieman tyyriimmän majatalon. Lakanat olivat puhtaat ja ruokakin oli oikein maittavaa ottaen huomioon kaupungin tilanteen. Emäntä avasi ikkunan verhot ja lähti sitten huoneesta. Aurinko paistoi ikkunasta sisään ja Urolf nautti tästä ihanasta aamusta täysin siemauksin. Tällaisina hetkinä sitä helposti unohtaa missä tilassa maailma oikeasti on.

Urolf asteli alas majatalon eteiseen ja maksoi isännälle majapaikastaan. ''Pitäkää hyvää huolta paikastanne, näin puhtaat lakanat ovat katoava laji.'' sanoi Urolf naureskellen ja asteli ulos aurinkoiselle kadulle. Nyt vasta huomasi kuinka paljon ihmisiä kaupungissa todella asui. Kadulla näkyi ihmisiä ja cherejä, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, käymässä kauppaa ruuasta ja vaatteista mutta myös aseista jotka olivat välttämättömiä tällaisessa kaupungissa. Silloin Urolf muistikin että oli kadottanut puukkonsa eilisessä rähinässä ja tarvitsisi pikaisesti uuden. Niinpä Urolf lähti etsimään asekauppiasta.

Pilvenpiirtäjän huipuilla.




Pilvenpiirtäjä oli niin korkea, että pilvet olivat jääneet alas. He olivat pilvien yläpuolella. Neljä ihmistä katon jokaisessa kulmassa. He kävelivät keskelle. Kaksi naista ja kaksi miestä. Maer, XeCras, Cherylin ja sinihiukseninen nainen joka hymyili mielipuolisesti.


Maerin hiukset olivat taas hohtavan punaiset ja hän hipelöi niitä kokoajan. XeCras tuhahti hänelle: "ADHD tappaja etkö voisi pysyä aloillasi hetken? Heiluntasi ärsyttää." "Vooi XeCco XeCco XeCras" Maer huitaisi kättään ylidramaattisesti "Tiedäthän rakkaan luonteeni, tappamaan minut sinusta erotettiin. Jotenka rakas minäni" Maer painautui XeCrasiin kiinni. "Mitäs jos joisit kuolemaa kanssani?" Hän sanoi hiljaa hymyillen mielipuolisesti irroittautuessaan XeCrasista. "Niin rakas minäni. Synnyin kaupungin mukaan sinut nimettiin kun irroittauduimme toisistamme. Minä kymmenes Chern." XeCras hymyili myös pirullisesti. "Ja kaikkein vaarallisin." Cherylin lisäsi hiljaa. "KeTin jakauma." Sinihiuksinen nainen lisäsi.


"Oi rakas Maer, kiitos siitä, että tapoit minut." Cherylin sanoi ja niiasi. "Cherylin, Lilianin uusiversio. Rakas silpojamme lasten vihaaja. Hiusteni rakas värjääjä." Maer nosti lasejaan sanoen: "Niin monta lasta olet silponut hiuksiani varten. Niin monet uhrannut." "Ja niin monet surut tuonnut tähän maailmaan minua varten." Sinihiuksinen nainen lisäsi.

"Aivan. Rakkaat ~Ketsuekigatalaiset.~ Maer. Cherylin ja XeCras." Sinihiuksinen nainen sanoi, katsoen jokaista heitä vuorollaan. "Aika on käsillä. Tämä kaupunki ja sen ihmiset pitää tuhota. Mahdollisimman-" "Verisesti." Maer lisäsi. "Aivan." Sinihiuksinen nainen sanoi. "XeCras, tiedätkö onko kaupunkiin tullut ketään uusia ihmisiä?" Hän kysyi XeCrasilta.

XeCras selitti päivän tapahtumat. Maer ja Cherylin täydentelivät tapahtumia omista näkökulmistaan. "Loistavaa. Antakaamme uusien tulokkaitten aloittaa tämä tuhoaminen." Nainen sanoi. "Chira. Tapahtukoon niin kuin käsket." XeCras sanoi ja leväytti siipensä auki. Maerin hiuksista valui verta. Cherylinillä oli moottorisahansa käsillään.


"Maer. Teurasta kaikki jotka asuvat tässä pilvenpiirtäjässä. Cherylin myy itsesi alamaailmaan tappajaksi. XeCras jatka lääkärinä oloa ja metsästä Miiriä. Ja minä, Chira, liityn verikesteihinne hämmennyksellä." Chira sanoi seistessään viikatteensa päällä. 8 metriä pitkä, 2 metrinen terä. Hänen rakain aseensa Shi-Zêtsu-Kun. [Viikate on sitten kokoontaittuva >8D]


"Me saamme tämän maailman hävitettyä." Chira sanoi. He katosivat yksitellen. Maer sytytti talon palamaan ja lähti tappamaan ihmisiä.

Heräilin aamulla, kun auringon säteet heijastuivat silmiini. "Mmh... XeCcy..." mumisin ja katsoin Buggaa, joka nukkui ihan kiinni minussa... Tai siis minä nukuin kiinni Buggassa. Punastuin ja hivuttauduin pois Buggan vierestä. Nousin istumaan ja haukottelin. "Mjam mjamh..." mumisin ja nousin seisomaan. Kävelin keittiöön ja tutkin jääkaappia. "Yosh yosh yosh..." mumisin ja otin jääkaapista voita ja kananmunia. Etsin kaapista leipäpussin ja pistin sen pöydälle. Otin pöydältä paistinpannun ja tiskasin ja kuivasin sen nopeasti. Pistin hellan lämpenemään ja voitelin pannua voilla. Pian rupesin paistelemaan kananmunia ja leipiä. "Mitenköhän XeCcy voi..." mumisin hiljaa ja katselin ikkunasta ulos hieman haikeana.

Vihaan aamuherätyksiä, varsinkin sellaisia johon kuuluu talon sytyttäminen tuleen. Heräsin nimittäin siihen että koko huoneeni oli ilmiliekeissä, jos olisin nukkunut vielä hetken olisin kärventynyt ja pahasti. Täytin itseni sähköllä ja hyppäsin ikkunasta ulos, ehkä silloin se ei sattuisi niin pahasti. Ikkuna särkyi, lensin pihalle ja suoraan kohti kovaa maata. Onneksi olin vain toisessa kerroksessa, pudotus ei tuntunut miltään. Ikkuna tosin aiheutti parit haavat käsiini, mutta ne eivät tuntunut satuttavan minua, joten jätin ne huomiotta. Ihmisiä juoksi kaduilla pakokauhun vallassa ja osat taloista olivat tulessa. Joku tai jotkut olivat ilmeisesti saaneet päähänsä saman kuin minä. Minun pitäisi todella yrittää jotain erikoista jos haluaisin voittaa ja tuhota kaupungin itse. Hetken pohdittuani sain nerokkaan idean. Lähdin juoksemaan kaupungin sähkölaitosta jossa tuotettiin Miirin avulla sähköä, sen tuhoaminen helpottaisi työtäni mahtavasti.

Heräsin virkeänä seuraavana, kun aurinko jo noussut. Kuulin kolisteluja keittiöstä ja minulla meni hetki muistaa mitä viime yönä oli tapahtunut. Nousin sängystä ja kävelin keittiöön jossa Jasminelle hääräsi lieden äärellä.
"Hgnghghkjllöäö" mumisin suu täynnä paahdettua leipää johon olin kaivanut voita kaapistani, josta löytyi jos minkälaisia mehuja ja limukoitakin. Nielaisin leipäni äänekkästi ja kysyin sitten "Lähdettäisiinkö ulos hippuloimaan, tai jotain, kun ollaan syöty? Täällä ei sinänsä paljon tekemistä ole. Viihtisitkö paistaa minullekkin muutaman lisäää..."

Heräsin uuteen aamuun hajuisiin viemäreihini. Kävellessäni jääkappille yritin etsiä mahdollisia haavoja ja halvaantumia kehostani. Haavoja hirviöstä ja halvaantumia poltetusta miiristä. Mitään naarmua vakavempaa en löytänyt joten kumarruin pöydällä lojuvan kartan ylle kylmä valmis hampurilainen kädessäni. En ollut merkinnyt tälle päivälle mitään pikkurikoksia. Isommat rikokset pitää ajoittaa hyvin, pienemmissä ei niin väliä.

Tylsistyneenä otin kokoontaitettavan sähkökiväärin, pistin sen jättimäiseen povitaskuuni. Kurkkasin viemärikäytävälle ja kun olin tarkistanut kadun tyhjäksi, lähdin näpistämään sapuskaa lähimmästä Prismasta

( Tietenkin 3008 on vielä Prismoja, varsinkin ei suomalaisessa paikassa. Mutta kuka vittu välittää)

Maer vain riehui sytyttäen kaiken tuleen. Hän oli taas katolla. Rakennus oli ilmiliekeissä. Hän hyppäsi alas. Juuri ennenkuin hän iskeytyi maahan hän kiepautti ruoskansa erääseen lyhtypylvääseen ja heilautti itsensa maahan. Hmmmmh.... Tahdon ison räjähdyksen. Hän virnisti mielipuolisesti ja käveli sähkölaitokselle. Hänet päästettiin sisään, olihan hän yli-insinööri. "Tarkastuksella" hän pääsi kone huoneeseen. "Mites saan tästä oikein kivan boomin..." Hän mietti hiljaa ääneen.

Urolf löysi lopulta pimeältä kujalta kaupan, jossa myytin hänelle sopivia aseita, nimittäin kaiken sortin teräaseita. Urolf oli aina ollut sitä mieltä että tuliaseet olivat nyhveröille ja tunsikin olonsa taivaalliseksi kun astui kauppaan sisään. Oven kilahdettua tiskin taakse ilmestyi suurikokoinen mies nahkaisessa esiliinassa. Urolf ei ollut uskoa silmiään. Kasvonpiirteet viittasivat täysiveriseen Norrialaiseen. Myös myyjä huomasi Urolfin alkuperän. Ilman sanaakaan he nappasivat toisensa veljelliseen halaukseen. Silloin Urolf huomasi että mieheltä puuttui oikea käsi. ''Minnes mies on kätensä hukannut?'' Kysyi Urolf norriaksi. ''Pitkä tarina, et varmaan jaksa kuulla. Mutta miksi muutenkaan olisin tyytynyt istumaan kaupan tiskin takana. Maailma ei tarvitse yksikätisiä sotureita.'' Vastasi mies. Syntyi hetken hiljaisuus joka hajosi kun mies kysyi ''No muttas mitenkä vanha Gööra voi auttaa? Tuskin sinä tänne astuit huvin vuoksi.'' Urolf katseli hieman ympärilleen. Hän näki miekkoja, puukkoja, kirveitä ja vaikka mitä omalaatuisia teräaseita. Sitten hän kysyi ''Ei sinulta löytyisi jotakin vähemmän huomiota herättävää. Jotakin jonka kanssa voi vaikka kävellä keskellä vilkasta kaupunkia.'' Gööra mietti hetkeen, käveli sitte tiskin taakse ja otti esiin pienen pötkön jonka hän antoi Urolfille. Urolf käänteli patukkaa käsissään, huomasi sitten napin jota hän painoi. KA-CHINK! Pötkö oli ensi miekka taitettavalla väistimellä sekä teleskooppikahvalla että -terällä. Urolf ihasteli miekkaa, pyöräytteli sitä hieman kädessään ja kysyi sitten ''Kuinka paljon?'' Gööra vastasi ''Paljonko sinulla on?'' Urolf kaiveli taskujaan... ''Kolmesataa'' ''Kaupat tehty'' Huudahti Gööra ja kätteli Urolfia. Tuntui oudolta kun kätteli vasemmalla kädellä. Hetkeä myöhemmin Urolf käveli ulos tietoisena siitä että oli juuri saanut aseen naurettavaan hintaan. Kävellessään pois kujalta hän kuuli valtavan pamauksen ja väkijoukko joutui kauhun valtaan.

Buglaux kirjoitti:

Heräsin virkeänä seuraavana, kun aurinko jo noussut. Kuulin kolisteluja keittiöstä ja minulla meni hetki muistaa mitä viime yönä oli tapahtunut. Nousin sängystä ja kävelin keittiöön jossa Jasminelle hääräsi lieden äärellä.
"Hgnghghkjllöäö" mumisin suu täynnä paahdettua leipää johon olin kaivanut voita kaapistani, josta löytyi jos minkälaisia mehuja ja limukoitakin. Nielaisin leipäni äänekkästi ja kysyin sitten "Lähdettäisiinkö ulos hippuloimaan, tai jotain, kun ollaan syöty? Täällä ei sinänsä paljon tekemistä ole. Viihtisitkö paistaa minullekkin muutaman lisäää..."

"Okeih! Käy mulle!" sanoin ja paistelin leipiä. Katselin ikkunasta ulos ja näin ison, liemuavan rakennuksen toisella puolella kaupunkia. "Mitä...?" kysyin ja katsoin ikkunasta. "Jo toinen palava rakennus kahden päivän sisällä..." totesin ja toin Buggalle pari leipää lisää. Otin yhden leivän ja istahdin paikalleni mussuttaen leipää.
Pian saimme Buggan kanssa syötyä ja lähdimme ulos. Käveleskelimme ulkona ja katselin kaupunkia. Pian näin tutun näköisen henkilön. "Hetkonen... Tuohan on..." mumisin ja katselin henkilöä. "Urolf!" huudahdin ja silloin pamahti.

Sähkölaitoksiin oli yllättävän helppoa murtautua. Olin vain etsinyt takaoven, hajottanut sen pelkällä potkulla (aivan, ei sähköä) paskaksi ja mennyt sisään. Lisäksi kaupungin ollessa liekeissä laitoksen vartijoita ei ilmeisesti kiinnostanut olla töissä. Parempi minulle ja parempi heille. Veikkasin konehuoneen tuhoamisen aiheuttavan eniten vahinkoa, joten marssin sitä kohti. Yllätyksekseni joku oli kerennyt sinne ennen minua. Se taas ei ollut kovinkaan yllättävää että tämä "joku" oli se outo Maer johon olin eilen törmännyt. Päätin tervehtiä räjäyttämällä sähkölläni pari lähellä Maeria olevaa tärkeän näköistä generaattoria tai jotain sellaista. Räjähdys päästi sen verran kovan äänen että ikkunat särkyivät mutta Maer ei välittänyt siitä. Hullu tai tylsä ihminen, totesin itselleni mielessä.
"En tiennyt että olet noin tylsä tyyppi, odotin sähkölaitoksen tuhoajalta vähän enemmän." Sanoin Maerille ja räjäytin pari generaattoria lisää.

Talon katot hehkuivat auringonlämpöä kävellessämme niillä, en edelleenkään mielelläni mennyt ihmisten ilmoille. Tarkemmin paloa tarkastellasseni totesin sen olevan poikkeuksellisen suuri, mutta kyllä se saataisiin pian sammutettua. Kaupunki näytti täysin erilaiselta täältä katsottuna, varsinkin kun alhaalla kaduilla parveili ihmisiä jonkin sortin karnevaaleissa. Yhtäkkiä Jasminelle huudahti jotain johon minulla meni hetki tajuta. Hulluko hän oli? Ei välttämättä kannataisi mennä miehen lähelle jota on viime yönä lyönyt neulalla käteen. Osoitin hänelle myös mistä Urolf oli tulossa, ei ihan joka ihmisen kauppa.
Kamala jysähdys. Vaistomaisesti nykäisin Jasminellen katon rajaan ennen kuin hän ehti tajuta mitään.

 

"Vooooooi anteeksi arvon herra Lihahyytelö." Maer teki hovikummarruksen ja hänen kasvoilleen nousi mielipuolinen virnistys. "Mutta kun minä vain tahdoin suunnitella pienen teknisen vian ja kutsua mielettömän monta iiihmistä tänne ja sitten vasta räjäyttää pienen ansapommini. " Maer laski kätensä sivuilleen. "Mikä olisikaan parasta kuin viattomien sivullisten verenvuodatus?" Hän hymyili yhä ja risti kätensä.

"Mi-mitä kävi?!" kysyin järkyttyneenä ja katselin ympärilleni. Kuului räjähdyksiä ja mielipuolista naurua. "Bugga... Pelottaa..." mumisin ja painauduin Buggaa vasten. Tärisin pelosta ja pian katto, jonka päällä seisoimme, räsähti ja tipuimme jonnekkin.
Olin saanut kolhun päähäni. Heräilin pian jostain pehmeästä kasasta.
"Mmh... Pehmeää..." totesin ja hieroin silmiäni. Aukaisin silmäni ja makoilin tyynykasassa. "Tyynyjä..." totesin ja nousin istumaan. Liu'uin tyynymäkeä pitkin alas ja hyppäsin lattialle. Kengistäni kuului kopinaa ja katselin ympärilleni. "Mikäköhän paikka tämä on..." pohdin itsekseni ja kuulin pian askeleita. Sukelsin tyynykasaan piiloon ja kurkistelin sieltä. Näin pian tutun näköisen hahmon kävelevän käytävällä, jossa oli valoja päällä. Pian XeCrasin näköinen henkilö käveli oven ohi, joka oli auki ja johti huoneeseen, missä piileskelin tyynyjen alla.
"XeCcy...?" kysyin hiljaa itsekseni ja aivastin kovaäänisesti. "O-ou..." sanoin hiljaa ja näin, kuinka henkilö tuli huoneeseen, jossa piileskelin.

Urolf ei tiennyt mitä teki. Hän oli heti pamauksen kuulessaan lähtenyt juoksemaan sähkölaitosta kohti. Parin päivän aikana hän oli muuttunut niin ettei ollut tuntea itseään. Hän oli säästänyt useita henkiä ilman syytä ja jopa pelastanut jonkun. Nyt hän oli juoksemassa kohti turmiota vailla minkään sorttista mahdollisuutta palkkiosta.

Urolf loikkasi avonaisesta ovesta sisään ja haistoi tutun sähkön hajun sekä jonkin vieraan, oudon hajun. Mikä koira hänestäkin oli tullut? Niin tai näin, hän tiesi että lähellä olisi kaksi tyyppiä jotka olisivat tämän takana. Hän juoksi toiseen huoneeseen paljastaen miekkansa. Toisessa huoneessa oli tuttu sähköhemmo sekä joku Cher. ''Kumpi kerjää turpiinsa?'' Urolf kysyi samalla kun katosta tippui palava palkki. Rakenus alkaisi romahtaa pian.

Paskat, jääkarhumies pomppasi sisään aivan yhtäkkiä. Tämä ei kuulunut suunnitelmaan. Lisäksi Maer järjesti jonkinlaista räjähtävää yllätystä sähkölaitokselle, josta en pitänyt lainkaan. Luultavasti en kerkeäisi edes pakoon joten jotain pitäisi tehdä. Jääkarhumies sanoi jotain, en kuunnellut. Pohdin ja tulin siihen tulokseen että Maerin suunnittelema räjähdys pitäisi estää, en minä kuolla halua. Ryntäsin Maeria kohti ja heitin hänet viereiseen seinään. Sitten aloin tutkimaan päätietokonetta jolla Maer oli luultavasti jonkinlaisen räjähdyksen valmistellut. Harmikseni en tajunnut mitään tekstistä mitä koneen ruudulla näkyi, en ollut edes koskaan huijarina väittänyt olevani insinööri. Pian Maer ja jääkarhu hyökkäisivät kimppuuni, jotain pitäisi tehdä nopeasti. Tähtäsin kädelläni tietokonetta ja ammuin sen parilla sähköpallolla paskaksi. Sitten alkoivat palaa punaiset valot ja hälytysäänet akoivat soimaan. En tiennyt mitä olin tehnyt, mutta tuskin mitään järkevää sillä Maer ja jääkarhu facepalmasivat.

"Saatana, kun ei kunnollisia kattojakaan enää osata tehdä" kirosin tyynykasasta. Jälleen kerran pehmyt laskeutuminen, muttei kuitenkaan roskis tällä kertaa. Askelia käytävästä, se oli XeCras. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, jotta meitä ei huomattaisi. En kuitenkaan ehtinyt peittää Jasminellen suuta tarpeeksi ajoissa hänen aivastaessa. Jotain oli keksittävä ja nopeasti. En tiedä miksi, mutta nykäisin häntä kädestä vinkatakseni pysymään paikoillaan samalla kun itse pomppasin esiin tyyny kasasta. "Yllätys!" huusin hypätessäni esille ja täytyy mainita, että XeCrasin ilme oli melko humoristinen.

Astuin ulos ruokakaupasta hiukan väsyneenä. Onneksi oli aamu eikä kovin montaa viatonta ihmistä joutunut kärsimään ''kauppareissuni'' takia. Kadulle astuessani tunsin sekasorron löyhkän. Satunnaiset ihmiset pelkäsivät jotain, mutta kohautin olkiani ja lähdin kävelämään kohti keskustaa.