Tarina Punaisesta Kertomuksesta

Yritetäänpäs itsekkin tehdä jotain yön valvomisen ratoksi, aihe syntyi jo... liian monta vuotta sitten ja nimet ovat uupuneet siitä asti. Ja kappalejako meni nyt näin sillä en nyyppänä saanut sitä muuten toimimaan.



Olipa kerran, niin tarinat yleensä alkavat, vaan tämäpä ei. Tarinamme alkaa Laxin maasta, Quertaanien kylästä. Maailmaa josta aion teille kertoa, ei voi edes verrata ainoaan tuntemaamme maailmaan niiden ollessa aivan erilaisia. Vieläkään ei ole ilmennyt monia yhtenevyyksiä, mutta sen voin sanoa, että maailmoistamme ei löydy yhtään samanlaista elämänmuotoa: ei kasvia, ei eläintä eikä mitään muuta omasta tahdostaan liikkuvaa. Voinen jättää tämän asian sikseen, sillä kaikki olennainen ilmenee tarinan edetessä jos edes pääsemme ikinä alkuun, kohtalo osaa olla oikukas toisinaan eikä koskaan voi tietää mitä se on keksinyt kohdallemme. Mutta muutama asia täytyy selventää, jotta meillä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus päästä liikkeelle.
Mikä on maailmojemme tapahtumien aikasuhde - sitä en osaa kertoa, mutta Quertaanien ajanlaskun mukaan tapahtumat sijoittuvat kolmannelle aikakaudelle. Tämäkin on vain yksi ajanlaskutapa, jo valmiiksi eristäytyneet lahkot eristäytyivät entisestään veristen yhteydenottojen myötä, joten jokainen loi omat sääntönsä ja historiansa.
Vain murto-osa Laxin heimoista säästyi näistä verisistä yhteenotoista, jotka syntyivät tietysti omien jumalten paremmuutta selvittäessä. Näiden yhteenottojen jälkeen selviytyneet heimot olivat kyllin viisaita hiljetäkseen koko asiasta, jos kaikki eläisivät puhumatta siitä, niin lopulta se unohdettaisiin kokonaan. Edes voittajien näkemykset eivät nousseet esille, voittajien olemattomuuden takia, kaikki olivat hävinneet, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Eloonjääneiden oli syytä olla onnellisia olemassaolonsa puolesta, sillä todennäköisyydet heidän selviämiselleen olivat olemattomat tuhansien ja taas tuhansien heimojen ottaessa yhteen. Olisi ollut ihme jos raivon valtaamat lajit olisivat tunnistaneet lajitovereitaan saati sitten heimolaisiaan.
Vaikka asiat ovatkin muuttuneet ajan saatossa, ei kukaan voi täysin unohtaa jokaista koskevaa, jälkeläiseltä toiselle, suullisesti kulkevaa historiaa, joka on sekin muuttunut radikaalisti joko välejä korjaten tai niitä entisestään kiristäen. En tiedä yhtäkään otusta, joka olisi pystynyt selvittämään jokaisen lajin suhteiden laadun, heimoista puhumattakaan. Toiset lajit loivat tiiviitä yhteisöjä, jotka tulivat erittäin hyvin toimeen, kun taas toiset eristäytyivät täysin ja tappoivat kenet tahansa, joka uhkasi heitä. Pelkästään territorion rajan hipaisu saattoi aiheuttaa mitä julmimman kohtalon, mitään välittämättä siitä kuinka viaton ja hyväntahtoinen otus oli kyseessä. Kyllä niitäkin löytyi, jotka yrittivät pysyä mahdollisimman neutraaleina, sitomatta sen tiiviimpiä ystävyyssuhteita kuin vihanjulistuksiakaan.
Mistäkö tiedän tämän kaiken? – Typerykset, olin siellä, en sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään, minä vain olin. Katselukulmani oli se minkä halusin sen olevan, lintuperspektiivistä, siis jos sitä voi ylipäätään kutsua siksi, kun on kyseessä tuo maailma, pystyin myös näkemään tapahtumat muiden silmistä, kuin olisin heidän päänsä sisällä. Eikä sekään aivan niin yksinkertaista ole, en minäkään ihan kenen tahansa pään sisään päässyt, minun täytyi tietää missä kohteeni oli. Eikä tässä vielä kaikki. En tiedä miksi, mutta olin jumissa tämän yhden yksilön ympärillä. Sanottakoon häntä tarinamme päähenkilöksi. En tiedä miksi, mutta aina päädyin samaan paikkaan, menetettyäni tajuntani, vaikkei minulla sellaista ollutkaan, tai jonkin tuntemattoman voiman pakottaessa minut lähtemään minut isäntäkehostani. Löysin kuitenkin itseni aina palanneena tämän yhden ja saman otuksen luokse. Eikä minulla myöskään ollut tiettyä matkaa josta pystyisin hyppäämään seuraavan katselukulmaan. Siirtymismahdollisuuteni riippuivat täysin näiden kahden siirtymääni kuuluvien sen hetkisestä suhteesta. Välillä jouduin ihmeekseni työnnetyksi pois isäntäkehostani ennen kuin ehdin edes päästä sinne. Tätä omituisuutta en vieläkään ole saanut täysin selvitettyä, mutta aavistus minulla on. Se voisi johtua siitä, kun nykyisen kehoni ja kehon johon tarkoitukseni oli siirtyä, välit olivat täysin erilaiset tai jos nämä otukset vihasivat toisiaan niin syvästi, että he eivät nähneet toisissaan minkäänlaisia yhtenevyyksiä.
Ja kyllä, pystyin myös havaitsemaan isäntäni tunteet ja aistimukset, ja arvelisin, että pystyin myös vahvistamaan niitä, vaikkei minulla tästä minkäänlaisia todisteita olekaan, enkä voisi edes saada.
Tämä riittänee ainakin alkuun. Yritän muistaa selventää kaiken edetessämme kyseisessä aikajatkumossa. Tarinamme alkaa siis Laxin maasta Quertaanien kylästä.
Quertaanit olivat liskon näköisiä, kahdella jalalla kulkevia, kädellisiä erittäin älykkäitä otuksia, joiden historia alkaa vanhimpien lajien ajoilta, tarkkaa aikaa ei tiedetä. Quertaanit muista Quertaaneista erottaa niiden ihon väri, tässä tapauksessa sininen. Alkujaan Quertaanien lajiin kuului kahdeksan heimoa: musta, violetti, sininen, vihreä, keltainen, oranssi, punainen ja valkoinen. Tosin aikojen saatossa heimot risteytyivät ja syntyi välimuotoja, lopulta joistakin yksilöistä oli erittäin vaikea kertoa kuuluivatko ne esimerkiksi vihreään vai keltaiseen tai mustaan vai valkoiseen. Sekaannusten välttämiseksi jo Quertaanien heimojen alkuaikoina päätettiin erotella eri heimot nimen pituuden perusteella. Laxin maassa ei käytetty kuin yhtä nimeä ja perässä lajin nimeä. Heimot puolestaan erotteli nimen pituus, sinisten Quertaanien heimossa käytettiin nelikirjaimisia nimiä. Jotta joidenkin heimojen nimistä ei tulisi liian pitkiä, alettiin käyttämään kaksi- ja jopa viisiosaisia nimiä.
Älykkyydestään huolimatta Quertaanit olivat erittäin vaatimattomia, eivätkä havitelleet liikoja. Osasivat he huvitellakin ja rentoutua tarvittaessa haluamallaan tavalla. Heidän heimonsa sijoittuivat Laxin kylmimpään ja ankarimpaan osaan, Qerbiin eli aivan koillisimpaan kolkkaan. Asumuksinaan he käyttivät hyvin lämpöä eristävistä, kaislan tapaisista kasveista, valmistettuja toinen toistaan erikoisempia kyhäelmiä. Muuntautuvan ruumiinlämpönsä avulla Quertaanit pystyivät helposti sopeutumaan lämpövaihteluihin ja pystyivät ruumiinlämpönsä avulla lämmittämään talonsa talvella seinien ominaisuuksien ansiosta.
Kylät olivat kokonaisuudessaan melko vaatimattomia, niistä löytyi vain kaikki tarpeellinen, yhteishenki oli silti korkealla ainakin suurimmaksi osaksi. Asukkaitakaan ei liiemmin ollut, vain muutamia tuhansia sinisessä heimossa, kun puolestaan valkoisessa, suurimmassa heimossa, asukkaita oli kymmenisentuhatta.
Mittasuhteista on turha puhua, sillä vertailukohtia ei ollut, yksi heimolainen saattaa olla koko tuntemamme maailman kokoinen tai sitten tarinamme maailma on vain leivänmurunen meidän tuntemassamme maailmassa.
Lähtekäämme liikkeelle ja suunnatkaamme katseemme juuri tähän tiettyyn yksilöön...

Poikkeaa kaikkien muiden tarinoista aika radikaalisti O_O Jokaselle on tullut vähitellen oma kirjoitustyyli, joista ilman nimeäkin varmaan erottaisin eri tyyppien tarinat Jatkoa, pls!

 

Varmaan koko foorumin selvintä tekstiä. Itse tarinasta en sano mitään kun tuo oli vasta prologi.

Bugg heräsi tavalliseen tapaansa auringon nousun aikaan, kuten kaikilla muillakin Quertaaneilla oli tapana. Heidän unitilansa poikkesi kaikista muista lajeista koko Laxissa. He eivät olleet unessa eivätkä hereillä vaan eräänlaisessa valvetilassa, jossa kuitenkin lepäsivät, mutta olivat jatkuvasti täysin tietoisia ympäristön tapahtumia. Täten heitä olikin lähes mahdoton yllättää heidän nukkuessaan, paremmin se onnistui heidän ollessa valveilla, sillä silloin heidän aistinsa eivät olleet läheskään yhtä terävät.
Bugg asui kylän vaatimattomimmassa mökissä, jos sitä rähjäisyytensä takia sellaiseksi pystyisi sanomaan, hyvä jos lämpö pysyi enää sisällä. Eikä hän enää muutenkaan jaksanut huolehtia itsestään, ei sen jälkeen, mitä hänelle oli kaksi vuotta sitten tapahtunut, hänen ollessaan 76-vuotias meidän vuosijärjestelmämme mukaan. Quertaanien iässä hänkin oli vasta poikanen, sillä siellä vallitsi täysin erilaiset vanhenemisenlait. Liikkuiko heidän maailmansa mihinkään? Sitä en koskaan todennut, mutta vuorokauden kulku muuttui hieman enemmän meidän maailmamme tapaiseksi, kun toinen auringoista sammui toisen aikakauden loppupuolella. Järjestelmällinen ajanlasku olikin yksi niistä harvoista asioista joka ei paljoa poikennut meidän maailmastamme. Ihmeen sattuman kautta heidän vuosi sattui olemaan lähes saman mittainen kuin meidän, siksi otankin oikeudekseni käyttää niitä samana määreenä.
Pestyään yön aikana kertyneet kuonat ja aloitettuaan aamiaisensa laiton, satikkeiton (levän tapainen punainen piikikäs joka paikan kasvi) Bugg kuuli oveltaan ääniä. Hän ajatteli apaattisena, että ei olisi montaa vaihtoehtoa kuka siellä voisi olla. Kuten hän oli arvellutkin, Kaze siellä vain oli ihastuksensa Mazin kanssa. He kun sattuivat olemaan ainoat, joita Bugg kutsuisi ystävikseen, muttei viitsinyt sitäkään tehdä elämäntilanteensa takia.
Kaze ja Mazi astuivat sisään tottuneeseen tapaan, pyyntöjä odottamatta. ”Huomenta" Mazi sanoi tekopirteästi, Kaze mumisten jotain perässä.
"Hmm..." Bugg vastasi vaimeasti ja jatkoi tulen äärellä hääräämistä.
"Et kai sä oikeasti aio syödä tuota moskaa?" Kaze kysyi katsoen vieroksuen Bugin keitoksia.
"Mm..." kuului vastaus.
"Piristyisit nyt sinäkin joskus" Mazi yritti ties kuinka monennen kerran, mutta jälleen turhaan Bugin jatkaessa keittonsa parissa.
"Miten jaksat enää sitä?" Kaze tiuskaisi.
"Mitä?" korahti Bugg.
"NO SITÄ!" alkoi Kaze jo kiivastua.
"Niin...?" sanoi Bugg odottavasti.
"Olisiko jo aika päästää irti?!" Kaze sanoi korottaen ääntään, mutta myös hilliten itseään.
"Kaze, et viitsisi..." Mazi sanoi tähän väliin.
"Miksen viitsisi?!" Kaze tivasi taas, ärjyen jo Mazillekin.
"A..." Bugg näytti siltä kuin yrittäisi saada sanoja suustaan.
"Siitä on jo kaksi vuotta!" Kaze oli alkanut taas huutamaan.
"Kaze tuo ei ol..." Mazi ei ehtinyt lopettaa lausettaan ennen kuin Bugg avasi suunsa peittäen Mazin heiveröisen äänen alleen.
"Olet sinäkin siinä hyvä puhumaan tällaisista asioista! Sinulla onkin kaikki yhtä huonosti varsinkin, kun olet Mazinkin kanssa yhdessä!" Bugg huusi suoraa kurkkua Kazelle.
"Ei se minun vikani ole mitä sinulle kävi!" Kaze huusi takaisin.
"Kaikki voisikin olla toisin ilman sitä hemmetin Queq-iskua!" Bugg ärjyi, huitaisten samalla keittonsa lattialle, muttei jaksanut kiinnittää huomiota siihen.
"Bugg, tuo ei ole tarpeellista!" Mazi kirkui yrittäen rauhoittaa tilannetta.
"Ei se minun vikani ollut! Omasta vapaasta tahdostanne lähditte mukaamme!" Kaze jatkoi huutokilpailua Mazin purskahtaessa itkuun.
"LOPETTAKAA JO MOLEMMAT!!" hän kirkui vollottaen, yrittäen rauhoittaa itseään.
"Kaze se tässä aloitti! Ei tässä tilanteessa oltaisi jos..." mutta Bugg ei pystynyt viimeistelemään lausettaan, hänen äänensä särkyi.
Kaze ymmärsi mihin oltiin tultu, ja ymmärsi lopettaa. Näin ei ollut vielä ennen käynyt, Kaze näki kyyneleen vierivän Bugin tihrusilmästä hänen karheaa suomuista nahkaansa pitkin alaspäin. Näin pitkälle ei oltu vielä koskaan aiemmin menty, toki Bugg oli satoja kertoja itkenyt itsensä uneen tämän asian takia, muttei ollut koskaan näyttänyt sitä muille.
Mazi oli saanut rauhoitettua itsensä ja riensi halaamaan Bugia, yrittäen lohduttaa tätä kuiskaamalla jotain hänen korvaansa. Kaze ei voinut kuulla mitä Mazi kuiskasi, mutta näki selvästi, että Bugg alkoi täristä. Hän ei tiennyt mitä tehdä katsellessaan kumppaniansa halaamassa parasta kaveriaan, joten hän jäi vain kiusaantuneena seisomaan paikoilleen.
Mazin lämmin halaus näytti tehoavan, Bugg rauhoittui huomattavasti, muttei vieläkään saanut sanoja sanotuksi itkunsa seasta.
Lopulta hän sai kuin saikin kuiskattua jotain Mazille, johon tämä vastasi tyynesti "Niinhän me kaikki".
"Mutten vain halua uskoa sitä" Bugg sopersi.
"Ei kukaan meistä halua, mutta sinun täytyy vain päästää irti menneistä ja jatkaa elämääsi. Et voi elää tällä tavalla loputtomiin" Kaze sanoi hiljaa.
Bugg tiesi hänen puhuvan totta, muttei halunnut luopua kauniista ajatuksistaan vaikka tiesi ne itsekin toiveajatteluksi.

On kyllä mahtava tarina, sinunkin pitäisi (Mazin lisäksi höhöö) ryhtyä kirjailijaksi

Kaze kirjoitti:

On kyllä mahtava tarina, sinunkin pitäisi (Mazin lisäksi höhöö) ryhtyä kirjailijaksi

Minuako ei hyväksytä kirjailijksi? Njaa aivan sama olen mieluummin toimittaja.

Bugilla pro tarina. Lisäksi vielä sen verran kirjamaista tekstiä että pian pitää lopettaa lukeminen ettei vahingossakaan tule luettua mitään kirjaa.

Öhöhöö, kiitos. Yritetään jatkaa samalla linjalla, tosin jos kirjamaista tekstiä olisi, niin venytyksen taito ei ole hallinnassa. 8(



"Kaikkihan meistä toivoisivat, että Ekku voisi vielä olla täällä" Mazi lohdutteli, edelleen nyyhkyttävää Bugia.
"Mutta, miksi juuri hän?" Bugg kysyi tuhannen kerran.
"Ei kukaan tiedä" Mazi vastasi tottuneesti.
"Mutta jos vain olisin..." Bugg ei ehtinyt viimeistellä lausettaan.
"Et edelleenkään olisi voinut tehdä mitään, olisit vain itse kokenut saman kohtalon" Mazi sanoi tietäen etukäteen mitä Bugg oli aikonut sanoa.
"Helppoahan teillä on, kun ette joutunut kokemaan samaa mitä minä. Jos hän vain joskus tulisi takaisin..." Bugg sanoi, elätellen omia toiveitaan, mutta jo selvästi rauhoittuneena.
"Ei kukaan halunnut, että näin kävisi, mutta tiedäthän sinä, että yksikään Queqien hyökkäyksen kohteeksi joutunut ole tullut takaisin” Mazi yritti sanoa mahdollisimman myötätuntoisella äänellä.
"Niin... Silti sen täytyi sattua juuri minulle. Minulla ei koskaan ollut ollut ystävää kuin hän" Bugg vastasi lähes kuiskaten.
"Olisit iloinen ettei itsellesi käynyt samalla tavalla. Sietäisit olla onnellinen, että hän oli ainut uhri" Mazi sanoi kömpelösti.
"Ainakin olisin saanut mahdollisuuden kertoa hänelle rakastavani häntä. En ikinä sanonut sitä, vaikka minulla oli tuhansia tilaisuuksia. Nyt se mahdollisuus on mennyt enkä ikinä saa sitä takaisin" Bugg vinkaisi ääniä särkyen, mutta hillitsi itkunsa tällä kertaa.
"Tiedän hänen tietäneen, että rakastit. Sen näki sinusta heti, mutta nyt sinua ei edes tunnistaisi samaksi henkilöksi” Mazi sanoi mahdollisimman hellästi, jotta Bugg ei alkaisi taas itkemään.
"Mikään ei ole ollut normaalia hänen lähtönsä jälkeen. Eikö kukaan muu muka huomaa kuinka maailma on muuttunut. Ne oudot välähdyksetkin" Bugg sopersi.
"Sinä vain kuvittelet kaiken, toivot hänen palaavan niin kovasti" Mazi sanoi. Pienen hiljaisen tauon jälkeen hän kysyi "Mitä jos mentäisiin meille tekemään ruokaa?".
Vastausta antamatta Bugg lähti jo kävelemään ovensa suuntaan. Hänen selkänsä takana Mazi katsoi Kazea ja hymyili vienosti. "Entä tämä keitto, eikö se pitäisi siivota?" Mazi kysyi.
"Anna sen olla, kyllä saan sen itsekin siivottua, kun tulen takaisin" Bugg sanoi kadotessaan jo ovesta ulos, Kaze ja Mazi rientäen perässä.
Bugg tunsi raikkaan suoilman sieraimissaan. Hän ei edes muistanut kuinka kauan siitä oli, kun hän oli viimeksi käynyt ulkona, vielä vähemmän milloin hänet olisi viimeksi pyydetty ulos. Talostaan hän poistui vain, kun hän tarvitsi lisää ruokaa. Hän halusi pysyä mahdollisimman syrjässä kaikista. Ennen hän olisi ollut yksi kylän sosiaalisimmista yksilöistä, mutta ei enää, ei sen jälkeen kun hänen Ekkunsa riistettiin häneltä. Odotettuaan ystävänsä rinnalleen Bugg jatkoi kävelyä Kazen mökin suuntaan, jonne Mazinkin oli tarkoitus muuttaa piakkoin, sillä jo yli puolet hänen tavaroistaan oli siellä. Mökin sijaitessa lähes toisella puolella kylää kävely sinne kestäisi jonkin aikaa. Noin kolmanneksen käveltyään Bugg huomasi Mazin olevan jotenkin vaivaantuneen näköinen ja kysyi tältä ”No, miksi näytät tuolta?".
"Se vain kun olet nykyään niin hiljainen. Ennen et saanut pidettyä suutasi kiinni hetkeäkään." Mazi vastasi hieman ahdistuneena.
"No ei minulla ole paljon mistä puhua" Bugg sanoi jäykästi. Jatkaen matkaa edelleen vaiteliaana. Mutta hän ei ehtinyt kovinkaan pitkästi kävellä, kun hän näki sen taas, punaisen välähdyksen taivaanrannassa, lounaassa, Qerbin rajavuorten takana. Bugg pysähtyi oitis, jääden tuijottamaan taivaanrantaan.
"Mitäs sä nyt aiot?" Kaze kysyi yllättyneenä.
"Et voinut olla näkemättä tuota!" Bugg huusi hämmentyneenä.
"Niin mitä?" Mazi ja Kaze kysyivät yhteen ääneen.
"Tuota punaista välähdystä. Ne alkoivat samoihin aikoihin, kun Ekku katosi, olen varma siitä" Bugg vauhkosi, niin nopeaa, että hyvä jos hänen sanoistaan sai selvää.
"Sinä vain kuvittelet ne, emme me mitään ole huomanneet" Kaze sanoi.
Bugg ymmärsi olla väittelemättä asiasta enempää, mutta mietti itsekseen miksi vain hän näki nämä välähdykset. Hän uppoutui niin hyvin ajatuksiinsa, että ei edes hoksannut kuinka nopeaa loppu matkasta joutui.
Sisällä Mazi alkoi häärätä ruoan parissa, kun Kaze ja Bugg istuivat pöydän ääreen odottamaan. Kaze seurasi Bugia vähän aikaa ja sanoi lopulta "Ei se ainakaan mitään vaarallista voi olla, eikä sinun siitä tarvitse huolehtia".
"Niin kait..." sanoi Bugg, muttei voinut vain sulkea asioita pois mielestään.
"Taidat olla melko nälkäinen" Kaze jatkoi virnistäen.
Tosiaan, Bugg hoksasi itsekin kuinka isoon ääneen hänen vatsansa kurni, eikä Mazin herkullisen ruuan tuoksu yhtään auttanut asiaa. "Papataa?" hän kysyi. Vaikkei Papata kovin harvinaista ruokaa ollutkaan, niin silti sitä pidettiin eräänlaisena herkkuna. Se on muhennosta, joka valmistettiin pääasiassa pienjyrsijän, Nynin, lihasta ja eräästä porkkanan tapaisesta kasviksesta, Mokosta.
"Vissiinki" Kaze vastasi hieman välinpitämättömästi.
Keskustelu eteni verkkaasti, jos se edes eteni, molemmat heittelivät satunnaisia kommentteja.
"Ekullakin oli aina tapana tehdä Papataa" Bugg huokaisi haikeasti.
"Hmm..." Kaze tuumasi paremman sanottavan puitteissa.
"Tämä on pian valmista, kattaisitteko pöydän?" Mazi huikkasi, pelastaen Kazen tukalasta tilanteestaan.
"Selvä. Ota sinä kulhot, Bugg" Kaze sanoi ottaen kuppeja ja syömälastoja, ohuita puusäleitä, käsiinsä.
Bugg melkein vahingossa pudotti kulhot käsiensä vienon tärinän takia.
"Toivottavasti Kaze ei huomannut" hän ajatteli. Hänen kätensä alkoivat täristä aina kun hän oli syvästi hämmentynyt. Hän ei itsekkään tiennyt miten nämä kaksi asiaa liittyivät toisiinsa, se vain oli osa hänen persoonallisuuttaan, oliko se lahja vai kirous, sitä ei tiedä.
Mazi riensi perässä höyryävä Patatavuoka sylissään.
Annoksen saatuaan Bugg kävi kiinni heti, jälleen, hän oli unohtanut, että ruualla on makukin. Hän oli niin kauan syönyt omia säälittäviä pika-annoksiaan, ettei edes muistanut minkään näin hyvän olevan olemassa. Maku nosti kyyneleet hänen silmiinsä, "Eivät he huomaa, se johtuu mausteista" hän ajatteli. Patata oli juuri samanlaista kuin Ekulla oli tapana tehdä, lähes samanlaiset mausteetkin.
"Taidat tykätä?" Mazi sanoi puoliksi itselleen, katsoessaan kun Bugg ahmi jo kolmatta annostaan.
"Gjhuu" Bugg sanoi suu täynnä ruokaa. "En muista milloin olisin saanut jotain näin hyvää" hän jatkoi nieltyään.
"Kiitos" Mazi naurahti, työntäen omat astiansa syrjään.
Kun kaikki olivat syöneet ja Mazi oli kerännyt astiat pois, hän ehdotti "Mitä jos mentäisiin käymään rannalla?".
"Mennään vain" Kaze hihkaisi. Bugg sen sijaan tyytyi vain nyökkäämään.
Tämänkertainen kävelymatka ei kovin pitkä ollutkaan, sillä Kazen mökki sijaitsi enemmän koillisessa, kun taas Bugin mökki oli kylän lounaislaidalla.
Bugg pystyi tuntemaan kasvavan suolan hajun nenässään, melkeinpä pistelevän. Viime kerrasta rannallakin oli jo aikaa, Quertaanien tapoihin ei kuulunut niinkään uiminen eikä auringon otto. Ranta oli vain ajanviettotapa, paikka jossa hiljentyä ja muistella. Haudalla käymisen sijasta he muistelivat läheisiään yleensä rannalla, sillä hautaaminen olisi ollut jotenkin vastenmielistä, koska he eivät ajatelleet tuonpuoleista
"Se on kaunis" Bugg huokaisi ihaillen aution rannan avautuessa heidän edessään, "Aivan kuin Ekkukin oli" hän jatkoi.
"Täällä sinunkin pitäisi ennemmin miettiä asioita, kuin siellä pienessä kopissasi" Mazi tuumasi.
"Totta" sanoi Bugg huomattavasti piristyneenä.
Hyvän istumapaikan löydettyään kaikki kolme vain istuivat hiljaa, eikä se häirinnyt ketään, sillä rannalla puhuminen ei vain tuntunut luonnolliselta kenellekään. Bugg vain tuijotti lasittunein silmin kaartuvaan taivaanrantaan. Kauanko, sitä hän ei tiedä, mutta kuutonta yötä edeltävä ilta oli saapumassa. Syksyn lähestymisen myötä Laxin valoisa aika päivästä oli erittäin lyhyt.
"Lähdetäänkö?" Kaze kysyi, mutta Bugg kuuli sen vain etäisesti eikä huomioinut sitä. "Lähdetäänkö!?" Kaze sanoi vähän voimakkaammin samalla tönäisten Bugia hieman.
"Mitä? Ai joo, vaikka" Bugg sanoi sisäistettyään mitä Kaze oli sanonut.
Kaikki kolme nousivat ja lähtivät Kazen talon suuntaan. Bugg loi viimeisen katseen rannan suuntaan "Niin kaunis...".
"Voisinko..." Bugg aloitti kysymyksensä ennen kuin ehti miettiä asiaa kunnolla läpi.
"Mitä?" kysyi Mazi.
"Voisinko jäädä teille täksi yöksi" Bugg sanoi ryhdistäytyneenä.
"Totta kai!" hihkaisi Mazi.
"Se olisi mukavaa" jatkoi Kaze.
"Kiitos!" sanoi Bugg onnellisena, ensimmäistä kertaa Ekun katoamisen jälkeen hän oli viettämänsä yötään muualla kuin omassa tunkkaisessa vuoteessaan. "Mitenköhän sekin onnistuu" hän mietti itsekseen. "Ei pitäisi miettiä sitä vielä" hän jatkoi päättäväisenä.
Se olisi pienin hänen murheistaan tänä iltana, mutta hän ei osannut aavistaa sitä.
"Kävisittekö kaupassa ostamassa jotakin pientä hyvää meille" kysyi Mazi. "En itse millään jaksaisi tulla mukaan, kinttuni pistää taas vastaan" hän selitti.
"Tietty" sanoi Kaze ja erkani Bugin kanssa Mazista.
"Nähdään pian" Mazi hymyili ja lähti suuntaamaan tulevaan kotiinsa.
Kauppaan saavuttuaan Kaze kysyi "Vieläkö ehtii?" mutta pitäjän vastausta odottamatta riensi tavaroiden sekaan.
"Mitä kum..." ihmetteli Bugg. Hän ei ollut huomannut kuinka nopeaa päivä oli kulunut. Nyt kun hän tuli ajatelleeksi niin ulkonakaan ei ollut enää ketään.
Maksettuaan he lähtivät ripeästi Kazelle suunnaten, ilta oli jo alkanut hämärtyä.
"Alkaakohan sataa" Kaze sanoi ennemmin itselleen kuin Bugille.
Ilma oli tosiaan muuttunut painostavammaksi siitä välähdyksestä lähtien. "Tämä kerta oli erilainen" Bugg ajatteli. "Autiota. Onko elämä tosiaankin ollut aina näin hiljaista tähän aikaan?" hän kysyi.
"Olen itsekin miettinyt samaa" Kaze vastasi. "Kyllä kait me pieninä vielä tähän aikaan oltiin leikkimässä".
Kumpikin Quertaaneista oli liian keskittynyt tahdin pitämiseen yllä, niin he eivät huomanneet vuorien suunnalta lähestyviä kolmea tummaa pistettä.
"Vielä vähän matkaa" Kaze sanoi helpottuneena. Ostokset alkoivat jo painaa hänen käsiään.
"Minä voin kyllä kantaa ne" Bugg tarjoutui, huomaten Kazen askeleen hidastuneen.
"Ei tarvitse, kyllä minä pärjään" Kaze sanoi hieman hengähtäneenä.
Pisteet olivat jo hyvin lähellä, liian lähellä. Niin että niistä pystyi huononäköinen Quertaanikin sanomaan, että ne olivat...
"VARO!" Kaze huusi pudottaen ostokset ja yrittäen tönäistä Bugin maahan. Oli jo kuitenkin liian myöhäistä yksi Queq oli jo syöksynyt Bugia kohti kyntensä esillä.
Bugin silmissä sumeni, hän tiesi, että Queqin kynnet olivat painautuneet hänen niskaansa. Uskomaton voima, Quertaanin nahkaa ei nimittäin helposti läpäistä. Bugg pakotti itsensä kuitenkin pysymään tajuissaan. Hän näki kun kaksi muuta kotkamaista tappajapetoa kaatoivat Kazen maahan, hänellä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta pärjätä edes yhdelle pelätyimmälle lentävälle, ainoalle Quertaanien viholliselle, saati sitten kahdelle.
Huudosta päätellen toinen niistä oli ottanut hänet kanto-otteeseensa, niskasta roikkuen. Useimpien otusten tärkeimmät hermot sijaitsivat siellä, joten kaikista varminta Queqien oli tarttua sieltä.
Maa etääntyi heidän allaan. Bugg rimpuili yrittäen päästä irti, mutta tiesi sen turhaksi. Kynsien kivulias ote vain kiristyi eikä pakomahdollisuutta ollut.
Kaksi muuta Queqia lensi Bugia kantavan molemmille puolille. Kaksi uhria, kyllä niiden kelpasi.
"Kaze!" Bugg huusi ystävälleen. "Kaze!" hän toisti. "KAZE VASTAA JO!!" hän yritti, mutta turhaan.
Kaze oli menettänyt tajuntansa melkeinpä heti ja roikkua nyt velttona Queqin kynsissä.
"Älä vain ole kuollut, älä vain ole kuollut" Bugg hoki itselleen. Hän näki Qerbvuorten lähestyvän. Kaikki toivo alkoi hiipua hänen mielestään, hän ummisti silmänsä ja päätti kohdata kohtalonsa, mikä se sitten olisikin. Pääsisi tästäkin kärsimyksestä, kuten Ekku oli päässyt. Ei enää tuskaa, ei enää huolia...

Juu kivat vaan kun ensin tuon tekstimuurin nähdessäni mietin että jaksankohan lukea tuota osaa, mutta sen luettuani tekee vaan mieli lisää. JATKOAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH

Viime hetkien autuus... Raikas viima... Puhdistava tuuli... Kuin vieden elämän mukanaan...
Syvä ja rauhallinen hengitys, Bugg valmistui jo tulevaan. Miksi vältellä väistämätöntä, kuolema odotti kuitenkin.
Yhä silmiään kiinni pitelevä Bugg pystyi sulkemaan jo lähes kaiken ympärillään tapahtuvan. Hän tunsi yhä vähemmän ja vähemmän. Tuskakin oli melkein jo poissa.
"Ei enää kauaa" hän hoki mielessään, "Keskity niin se on pian ohi".
Muttei hänenkään hyvin harjoittautunut keskittymisensä mitä tahansa kestänyt. Juuri kun hän sai suljettua kivun lähes kokonaan mielensä ulkopuolelle, niin tapahtui liian monta ärsykettä yhtä aikaa.
Queqit alkoivat rääkyä voittonsa merkiksi, Qerbvuoret olisivat kohta heidän allaan ja ne olisivat selvinneet retkestään. Siinä samassa rysähti. Bugin jalat olivat iskeytyneet kivuliaasti yhden vuorenhuipun veitsenterävään reunaan. Kipu oli tullut takaisin kaksinkertaisena.
Vastaavassa tilanteessa ihmisen jalat olisivat kutakuinkin repeytyneet irti.
Tässä vaiheessa purskahtivat kivun kyyneleet Bugiltakin ja hänen silmänsä rävähtivät auki.
Qerbin rosoiset kallionseinät, loputtoman syvät rotkot, pystysuorat itsemurha jyrkänteet ja muut kuolemanloukut siinsivät hänen allaan.
Tuskanhuudon sijasta Bugin suusta pääsikin naurua, ehkäpä viimeinen nauru jonka hän ikinä kuulisi, jos Queqien rääkkymistä ei laskettu. Nauru oli täysin odottamatonta jopa häneltä, hän ei vain voinut itselleen mitään.
Hän oli sattunut huomaamaan jotain häntäkin säälittävämpää erään vuoren rinteellä, "Vuorenpeikko" hän hymähti itselleen tukahtuneesti.
Vuorenpeikolla hän tarkoitti erästä yksilöä, joka oli karkotettu Quertaanien heimosta käyttäytymisensä vuoksi. Hän ei osannut kunnioittaa ketään muuta kuin itseään ja koko hänen olemassaolonsa ainut tarkoitus tuntui olevan sekasorron lietsominen.
Eikä hän mielellään vuorilla pysynyt häädöstä huolimatta, hänet saatiin raahata sinne useita kertoja vuoden aikana ja nyt näytti taas siltä, että hän oli suunnittelemassa paluutaan kylään. Tuskin kukaan muisti tämän epätoivoisen olennon nimeä, ehkäpä hän oli vain väärinymmärretty, mutta kauan sitten häntä kutsuttiin nimellä Zete.
Ei hän useampaa sekuntia jaksanut hymyillä, mutta vaikka hän kuolisikin pian, niin jollain oli asiat vielä huonommin.
Kipu oli puolestaan yltynyt liian suureksi, jotta sen voisi sulkea taas pois. Sitä oli turha edes yrittää. Bugg katsoi taas missä kunnossa Kaze oli. Hetken näytti siltä, että hän olisi säpsähtänyt hereille, mutta Bugg taisi nähdä harhoja, sillä Kaze roikkui edelleen yhtä liikkumattomana. "Johtui varmaankin tuon haaskan epätasaisesta lennosta" Bugg tuumi.
Aika tuntui matelevan vielä hitaampaa, kuin Bugin mökissä, hän ei ollut kuvitellut sen olevan mahdollista. Vuorien loppumisrajaa ei edes näkynyt heidän matalan lentoratansa vuoksi. Aina vain uusia ja uusia huippuja avautui toisten takana. Vain harva Quertaani oli käynyt niiden takana usean sadan vuoden aikana, mutta kuulemma siellä oli loputtomasti asumatonta maata, umpinaisia metsiä, äärettömän pitkiä rantoja, silmänkantamattomiin soita, tuliperäisiä laaksoja, alati muuttuvia jäätiköitä ja kaikkea mitä kuvitella saattoi, lähes jokaisessa paikassa asui kuitenkin jokin sinne erityisesti sopeutunut laji.
Nyt Bugg kuitenkin mietti mitä Mazi mahtoi ajatella ja kuinka huolissaan hän olisi. Heidän oli pitänyt viipyä vain hetki, mutta he olivatkin kadonneet. Kaikki mitä Mazi voisi löytää, olivat ostokset aivan hänen ovensa edestä.
"Olisi edes Kaze säästynyt..." Bugg alkoi vihoitella itselleen, aivan kuin kaikki olisi hänen syytään. Mutta tavallaan se olikin totta, ei hänestä olisi väliä, mutta Kazen katoaminen aiheuttaa entistä enemmän surua.
Lisää vuoria... Kauanko Bugg tuijotti etäisyyteen, sitä hän ei tiedä, mutta vihdoin hän pystyi näkemään jotain muutakin kuin luonnon muokkaamia kallioita. Edessä olevan viimeisen vuoren takaa pilkotti vihreää kasvillisuutta. Näkymä olisi ollut ikimuistoinen, vaikkei tilanne olisikaan ollut yhtä dramaattinen. Vuorten jälkeen avautui metsää vielä kauemmas, tällä kertaa hän sentään pystyi toteamaan milloin maisema olisi vaihtumassa, tai olisi pystynyt ellei yö olisi hyökännyt niin äkkiä päälle.
Bugg ei ollut edes huomannut kuinka hämärää hänen ympärillään oli. Taivaanrannassa näkyi vielä etäisesti auringon kajo, mutta hän ei pystynyt näkemään allaan vilahtelevia puita.
"Hienoa" hän ärähti ääneen, aivan kuin tilanne ei olisi valmiiksi ollut tarpeeksi ahdistava. Bugilla ei nimittäin ollut aavistustakaan mihin Queqit olivat suuntaamassa. Eikä asiaa auttanut se ettei hän kyennyt näkemään yhtikäs mitään, vähintäänkin neljännespäivä täydellistä pimeyttä.
Aika kului ja kului ja kului... Aina välillä Bugg yritti huikata Kazelle, muttei saanut vastausta.
"Kohta auringon täytyy jo nousta" Bugg mietti. Hänellä ei tosin ollut aavistustakaan ajankulusta, koska hän ei voinut havaita mitään muuta kuin viileän tuulet siipien leyhähtelyn.
"Bugg..." kuului hiljainen voihkaisu.
"Kaze!" Bugg huusi takaisin ystävälleen, joka ei ilmeisesti ollutkaan kuollut, muttei hänellä voimiakaan liiemmin ollut.
"Missä olemme?" Kaze kysyi hiljaa.
"Ei mitään hajua" Bugg vastasi teennäisen rauhallisesti.
"Mitä oikein edes tapahtui, en pysty muistamaan tarkalleen.
"Sinuna huolehtisin, että olet kunnossa" Bugg sanoi, sillä ei ollut varma oliko Kaze tilanteesta yhtään perillä ja paniikki ei tekisi yhtään hyvää hänelle tuossa kunnossa.
"Ainakin olet elossa, aloin jo luulla, että olet kuol..". Mutta Bugin loppulause peittyä korvia raastavan äänen alle. Viuhahdus ja yksi Queqeista päästi hirvittävän kuuloisen rääkäisyn ja lähti putoamaan maata kohti.
"KAZE! Oletko kunnossa!?" Bugg huusi.
"Hä..." Kaze mumisi. Ilmeisesti hän ei ollut lainkaan perillä mitä ympärillä tapahtui. "Mitä oikein duunaat?" hän kysyi hämmentyneenä. Mutta siinä samassa kuului toinen viuhahdus ja uusi rääkäisy. Bugiakin kantava Queq oli lähtenyt syöksymään kohti alla siintävää sysimustaa metsää. Ei kauaakaan kun hän rysähti oksaston läpi ja hänen silmissään pimeni.

Kaikki oli sekavaa. Tummia hahmoja ja... valoa? Nythän piti olla yö.
Bugg ei saanut avattua silmiään vaivattomuudentunteeltaan, mutta kuuli etäisiä ääniä, lähes olemattomia. Nekin liian epäselviä, jotta niistä olisi saanut selvää. Yllättäen iskenyt hirvittävän tuskallinen jomotus pakotti hänet sulkemaan silmänsä tiukasti kiinni. Eikö hän muka ollut kuollut, vai miksi tämä tuska? Bugg piteli tiukasti päätään kuin se olisi räjähtämässä, eikä huomannut kuinka hänen voimansa alkoivat palautua, mutta jomotukseltaan hän olisi mieluummin kuollut kuin ollut elossa. Tai mistä hän sen tiesi oliko hän elossa, mutta miten hän kuolleena olisi tuntenut tällaista tuskaa. Hän yritti nousta istumaan, mutta koki sen liian vaivalloiseksi, lisäksi joku tuntui painavan hänet makuulleen.
"Makaahan ihan rauhassa" Bugg kuuli sanottavan etäisesti. Mitä oikein tapahtui? Jomotus sumensi hänen näköään entisestään, eikä hän siristellessään nähnyt tummia siluetteja enempää. Lisäksi hänellä ei ollut aavistustakaan kuka tai ketkä puhuivat hänen vierellään, epämääräistä sipinää. Sitten hän tunsi, kun hänen viereensä laskeuduttiin. Jotain tungettiin hänen suuhunsa. Jokin oli hirvittävän pahan makuista ja erittäin kitkerää. Jos Bugg ei olisi ollut niin voimaton, niin hän olisi varmasti oksentanut maun takia.
"Anna hänelle juotavaa, jotta hän saa nieltyä" etäinen ääni kuului taas.
Ennen kuin Bugg ehti reagoida, niin hänen suunsa kaadettiin täyteen nestettä. Yritettiinkö hänet myrkyttää vai mitä oikein tapahtui? Hän oli juuri sylkemässä aineen suustaan, mutta hänen vieressään oleva hahmo ilmeisesti huomasi hänen aikaansa sillä piteli kaksin käpälin Bugin suusta kuonosta kiinni, estäen tämän hengityksen. Bugg oli liian voimaton laittaakseen vastaan, ei auttanut kuin nielaista. Ote hellitti. Päänsärky tuntui yltyvän ja Bugia huimasi vaikka hän makasi. Hän tunsi aineen lämmittävän sisuksiaan, enemmän ja enemmän. Hänen sisuksensa suorastaan paloivat. Mitä ihmeen ainetta hänelle oli syötetty? Kuinka paljon valmiiksi sietämätön tuska voisi vielä yltyä?! Yhtäkkiä kipu oli poissa, kokonaan poissa. Nyt hän pystyisi tuntemaankin jotain.
Alusta oli kylmä, kostea ja epätasainen lisäksi pistelevä maaperä ärsytti selkää. Bugg ei täysin muistanut mitä viimeksi oli tapahtunut, mutta mitä luultavimmin hän oli pudonnut metsään. Mutta oudoin kysymys olikin, että mikä olisi saanut Queqin putoamaan. Pienen mietinnän jälkeen Bugg muisti kaiken.
"Kaze! Missä hän on?" hän huomasi puhuvansa jälleen itsekseen.
"Ei ainakaan täällä" kuului tuntemattoman äänen vastaus hänen takaansa.
Bugg oli ehtinyt jo unohtaa, ettei hän ollut yksin metsässä. Nyt hän kääntyi katsomaan oudon äänen suuntaan ja pystyi vihdoin erottamaan kuka hänelle puhui.


Lyhyt osa kun ei enempää jaksa kirjoittaa, jatkan lähiaikoina.

Triple post... Voisi tässä välissä korjata typot ja kielioppivirheet turinoista.

Aurinko paistoi jo korkealta, suoraan Mazin silmiin pienestä ikkunasta. Mazi availi vasta silmiään, vaikka yleensä Quertaanit olivat hyvinkin aamuvirkkuja.
"Jumalattoman paha olo..." Mazi voivotteli venytellessään tuolissaan, ja jatkoi yksinpuheluansa "Mitä hemmettiä edes teen tässä?".
Nähdessään maassa lojuvat Tsunu -jauhepakkaukset, hän muisti.
Tsunu on verrattavissa huumeina tuntemiimme aineisiin, tosin tsunu ei aiheuta riippuvuutta käyttäjällensä. Tsunua saadaan eriteltyä mutkikkaalla prosessilla, jossa se erotetaan sitä tuottavan kasvilahkon eritteestä. Pääpiirteittäin sen toiminta perustuu solujen hetkelliseen lamauttamiseen.
Mazi nousi tuolista ja poimi pakkaukset heittääkseen ne menemään, kävellen samalla rispaantuneiden, vielä täysien, ostospussien ohi.
Mazi oli edellisenä iltana huolestunut, kun Bugia ja Kazea ei ollut kuulunut takaisin, ja ostoskassit löytäessään oli saanut kuulla välikohtauksen nähneeltä, mitä oli tapahtunut.
Mazi pumppasi ruokailuhuoneen pöydällä olevan kulhon täyteen kylmää vettä ja työnsi naamansa siihen, siinä toivossa, että jomotus hellittäisi edes vähän. Hän sulki silmänsä ja yritti miettiä läpi kaikkea tapahtunutta. Miten se tapahtuikin juuri nyt? Kukaan saman kohtalon omaavista ei koskaan palannut, hän ei näkisi heitä enää koskaan. Hän sinnitteli typenpuutetta vastaan, niin kauan, että oli jo menettää tajuntansa uudestaan. Sitten hän päätti mitä tekisi, ja nykäisi päänsä pois astiasta.