FABI

Kiireisiä askeleita. Vajoan... Vajoan... Kirkas valo. Se herättää minut. *SLAP!!* Lensin lattialle. Poskeani kuumotti lyönnin jäljiltä. ”Mikä se on?!!” Ääni kaikui saamatta fyysistä olomuotoa. ”Miten valo voi herättää sen? Se on ollut liikumatta jo kolme päivää samassa asennossa ja nyt valo herättää sen...” Kirkkaampi ääni sanoi ja etäinen hahmo nosti kätensä suulleen. Aivan kuin laskisi helvetin kirouksen alkusanoja. Nousin huojuen pystyyn. Kuului ääntä, aivan kuin aseista poistettaisiin varmistimet. Taas... Taas... Minut yritetään poistaa...

Huoneeseen tuli aivan hiljaista. Vain pöytälamppu natisi, hiljaa tuskaista natinaa. Huoneen kolme aikuista osoittivat pientä poikaa pistooleilla päähänsä. Pojan valkoiset vaatteet olivat punaiset, verestä. Kiusallinen hiljaisuus piinasi huonetta. Huone oli maan alla, ankea, valkoisia kaakeleita oli sen seinät täynnä. Yksi ovi ja yksi lasi josta näki vaan toiselta puolelta sisään. Pöytä, kaksi tuolia ja kirkas kattolamppu jota voitiin käyttää kuulustelussa. Joku nielaisi. Hiljaisessa huoneessa se kuului kuin joku olisi huutanut. Hätkähdin. Pääni kääntyi ja nostin katseeni ylös lattiasta. Katsoin ääntä kohti.

Se oli mies, hän oli hermostunut. Avasin suuni, en ollut avannut sitä kolmeen päivään. Huuleni olivat alkaneet kuivua. Nuolaisin kuivalla kielelläni rohtuneita huuliani. ”Liikkumatta!” Se sama hermostunut mies huusi minulle. Suin kädelläni mustia puolipitkiä hiuksiani, ne alkoivat hitaasti muuttua sinisiksi. Sanoin hiljaisella äänellä: ”Miksi... Tahdotte TAPPAA MINUT!!!” Huusin lopun. Valkoisilla kaakeleilla valui uusi tuore veri. Kävelin miehen ruumiin luo. Nostin sen seinää vasten ja iskin oikean käteni hänen päänsä läpi. Elossa olevat nainen ja mies olivat selvästi shokissa, liian myöhäistä. Paikka täyttyi verestä. Hakkasin heitä miehen ruumiilla. Lopulta huoneessa ei ollut enää mitään muuta kuin verta. Nuolin seinästä verta, kyynelten samalla valuen silmistäni. Ne olivat syvän liiloja osuessaan lattiaan.

Heitin kädessäni olevan miehen ruumiin huoneen toiselle puolelle. Se repi lentomatkallaan alas lampun ja huoneeseen tuli pimeys. ”Tuoko on kahdeksan vuotias poika?” Väsyneen oloinen mies sanoi huokaisten lasin toisella puolella. He olivat nähneet kaikki tapahtumat. ”Tuonnin jälkeen oli kolme päivää liikkumatta ja reagoimatta mihinkään ja nyt tämä. ” Mies oli noussut tuolista ja katseitten seuratessa häntä, hän käveli hakemaan kahvia. Juuri ollessaan ovella hän huikkasi muille. ”Tämä on sen hommaa. Soittakaa se tänne.” Lauseen kuittasi oven pamahdus.

---

”Voitte mennä. Hoidan tämän asian yksin.” Henkilö joka oli juuri soitettu paikalle sanoi muille. Muiden kasvoilla kävi epäileväinen ilme. ”Älkää naurattako, miten sinä muka voisit kontrolloida tuota? Äsken tappoi kevyesti kolme ihmistä.” Eräs ryhmän jäsen sanoi istuessaan pöydällä. ”Katso, kommentoi vasta sitten.” Sanoi ja käänsin katseeni johtajaan. ”Avatkaa ovi.” Sanoin käskevästi. Syrjäsilmälläni vilkaisin lasin läpi pimeään huoneeseen. Syvän liilat silmät hehkuivat.

Ovi avattiin, olin juuri astumassa sisään kun olkapäähäni tartuttiin takaata päin. ”Niin.” Kysyin rauhallisesti. ”Ottakaa tämä, varmuuden vuoksi.” Eräs hoitajan asuun pukeutunut nainen sanoi minulle, käsissään hänellä oli pistooli. Otin sen ja menin pimeään huoneeseen. Kuulin kuinka he laittoivat sen ulkopuolelta kiinni. Seisoin paikallani sulkien silmäni samalla. Avatessaneni näin kaiken mustapunaisena. Esineet olivat saaneet punaiset rajat pimeyden keskuudella. Tiputin pistoolin lattialle ja se laukesi vahingossa. Näin takaatapäin tulevan luodin hidastettuna. Kohotin vasemman käteni ja luoti hienosti porasi tiensä käteni läpi. Veri roiskahti ja luoti päätti lyhyen matkansa seinään halkaisten samalla yhden kaakelin. Huone hiljeni jälleen, ainoastaan askeleeni kaikuivat. Poika istui yhä kädet polviensä ympärillä. Kohotin hänen päänsä päälle vasemman käteni, veri valui hänen päälleen. Kyyristyin hänen tasolleen. ”Mitä näet.” Kysyin häneltä kuiskaten sen hänen korvaansa. Hän pysyi hiljaa. Kävin istumaan hänen viereensä. ”Minä näen mustaa ja punaista, jatkuvuus on tunnukseni. Viivat siis. Värini on musta. Sinun värisi näyttää olevan syvän liila.” Puhelin hänelle äänellä josta ei voinut lukea tunnetilojani. Hän tarttui käteeni, vasempaan käteeni, kohottaen sen samalla huulilleen. Hän empi. Painoin itse verisen käteni hänen suulleen. Tunsin kuinka hän kosketti sitä kielellään.

”Pitäisikö mennä katsomaan?” Pistoolin ojentanut nainen kysyi ryhmältään valvontahuoneessa. ”Ruumista vai?” Piikkitukkainen mies sanoi. Väsyneitä naurahduksia kuului. ”Ei. He tulevat elossa, ainakin hän tulee elossa.” Johtaja sanoi heille. ”Mitä tarkoitat?” ”Muistatko kahdeksan vuotta sitten tapahtuneen vaietun asian? Sen mielisairaala murhan, jossa yksi hento tyttö tappoi lähes kahdeksankymmentäkahdeksan ihmistä. Aseetta.” Hän joi kahvia. Kysyjä oli hämmentynyt, hän oli vasta aloittanu uransa kun oli joutunut siivoamaan mielisairaala murhan.