Maer P-E-L-I

Kävelin syrjä kujia. Kuulin takaatani juoksu askelia. Joku tyttö juoksi kovaa ohitseni. Kaksi keski-ikäistä miestä juoksi hänen perässään. He saivat edempänä tytön kiinni. Hyväksikäyttäjiä... Mietin, enkä välittänyt tilanteesta sen enempää. Kävelin tytön ohi mitään sanomatta. Kuulin hänen rukoilevan apua. Miehet kaatuivat kuolleena maahan. Käännyin ja laitoin pistoolini takaisin takkini taskuun. Tyttö näytti pyörtyneen ja olevan ruhjeilla. Että inhoan tälläisiä paskoja tilanteita... Kirosin mielessäni ja nostin velton tytön olkapäilleni ja lähdin asunnolleni.

_____________


Jätin tytön nukkumaan sohvalleni. Huoneisto missä asuin oli iso ja tyhjä. Asuin vanhassa jo melkein rappeutuneessa pilven piirtäjässä joka oli ollut joskus muinoin toimisto. Pieni keittiö, WC jossa oli suihku, pöytä, pari tuoli ja kaappia ja sohva. Asunnon toisella puolella roikkui paljon verhoja ja niitten takana oli yksi lasinen seinä josta pääsi parvekkeelle. Join kahvia pöydän ääressä enkä sinäänsä kiinnittänyt huomiota tyttöön.

Näin painajaista, jossa miehet olivat vieneet minut johonkin paikkaan.
"Ei... Ei... Eiih...", mumisin unissani ja käänsin kylkeäni.
Unissani juoksin miehiä pakoon.
Pakko herätä..., ajattelin ja nipistin itseäni.
"AIH!" huudahdin ja hätkähdin hereille. "Missä... minä olen?" kysyin itsekseni. Hieroin päätäni ja katselin ympärilleni. Näin keittiönpöydän äärellä istuvan miehen, joka joi kahvia. Hätkähdin, katsoin miestä ja muistelin. Olen nähnyt hänet jossain...
"Aha! Sä oot se mies, jonka ohi juoksin, kun ne kaks pedos mua!" huudahdin ja osoitin miestä sormellani, jossa oli hopeinen sormus.

"Captain Zero-hommat ei oikein edisty. Täältä kaupungista ei löydy tarpeeksi tyhmää väkeä" Sanoin itselleni ääneen. Kaivoin taskujani ja löysin rakkaan viinapulloni. Juopotteleva supersankari tuskin oli kauhean uskottava, mutta koko homma meni muutenkin jo päin persettä. Mieluummin join viinaa kuin yritin jatkaa tätä ajanhaaskausta. Viina antoi yleensä hyviä ideoita ja niin tälläkin kertaa. Jos en voisi huijata ihmisiä, voisin ryöstää jonkin talon. En minä täältä tyhjin käsin lähtisi. Sainpa sitten puolihumalassa vielä päähäni ryöstää täsmälleen lähimpänä olevan rakennuksen. Ja tietenkinhän lähin rakennus sattui olemaan oikealla puolellani oleva vanha pilvenpiirtäjä.
"Voi paska" Sanoin ja join viinapulloni tyhjäksi.

Tuijotin tyttöön joka oli herännyt. "No shit sherlock?" Sanoin hänelle ja join kupistani. Nousin ja kävelin hänen eteen. "Oletko kunnossa?" Kysyin tytöltä. "Nimesi." Lisäsin vielä lisäkysymyksenä. Lähdin takaisin keittiöön, kahvi, aina lopussa niinkuin tupakka. "Otatko jotain juotavaa?" Kysyin tytöltä.

Katsoin miehen perään ja hymähdin.
"Kaikki on okei" sanoin ja hymyilin. Nousin ylös ja kipitin miehen perään keittiöön. "Mun nimi on Jasminelle", jatkoin ja istahdin pöytään. "Kuka sä oot? Ja onks sul kaakaota?" kyselin mieheltä, katselin miestä ja välillä katselin keittiötä.

Urolf paiskasi oven niin että tärähti. Kaupungissa oli hankala saada työtä ja hän oli saanut tyytä vaivaisiin kiristyshommiin. Rahaa siltä ja huuemita tältä. Työnantaja oli lihava mies jonka toimisto oli haissut mädältä lihalta eivätkä rumat huorat tehneet paikasta yhtään mukavampaa. Onneksi työ oli nyt ohi. Urolfilla oli varaa siihen vähäiseen ruokaan jonka hän tarvitsisi. Hän kaivoi esiin tupakka-askin ja sytytti savukkeen.

Norriassa oli ollut kaikki paremmin mutta sairaudet ja tuho levisi lopulta sinnekkin eikä ollut muuta keinoa selviytyä lopulta kuin lähteä etelään elantoa muulla tavalla hankittua. Monet menehtyivät matkalla vuorten yli ja Urolf oli yksi harvoista jäljelle jääneistä norrialaisista. Hän oli ylpeä juuristaan, kuten kaikki muutkin norrialaiset, ja aikoi antaa koko maailman tietää että hänen esi-isänsä kerran hallitsivat meriä lohikäärelaivoillaan. Hänessä virtasi viikinkien veri. Urolf sai yhtäkkiä muuta ajateltavaa kun hänen mahansa pästi möreän kurahduksen.

Voi vaan sanoa, että siellä haisi. Viemäriin kätketty piilopaikka oli useassa suhteessa loistava: kukaan ei ollut häiritsemässä, vartiointia hoitivat kaikensuomuiset otukset ja vuokra oli olematon. Eikä hajukaan haitannut, koska olen Mjierh-rotuinen, nautin liasta. Lisäksi en haise itse yhtään sen paremmalle.

Pudotin säkin resuiselle sohvalleni, jonka olin nyysinyt joltain lapsiperheeltä. Mitäs jättivät muuttoauton ovet auki ilman vartiota. Huoneen yksi hehkulamppu loi kylmää valoaan luolamaiseen huoneeseen, jossa oli sohvan lisäksi pöytä,kirstu ,vanha jääkaappi, ja lattialuukku. Kun kaivoin tätä huonetta, löysin valmiin onkalon jossa oli aivan hillittömästi tilaa, kelpasi minulle. Nykyään siellä on kaikenlaista rompetta, köysiä, räjähteitä ja muuta kivaa. Avasin jääkaapin ja otin sieltä soodavettä. Hehkulamppuun ja jääkaappiin saan sähköä varastamalla sitä maantasolla olevasta voimalasta, kaappaamalla sen energiaa sähkönkerääjällä, laitteella joka kerää ilmasähköä. Senkin ''lainasin'' kalleimmasta mahdollisesta elektroniikkaliikkeestä.

Pöydällä oli kaupungin kartta, ja loppuunpalanut kynttilä. Karttaan oli ruksittu onnistuneet rikokset, ja ympyröity suunnitteilla olevat. Energiaa minulla oli vielä paljon jäljellä, joten ajattelin vielä tehdä asuntomurron tänä päivänä, mahdollisimman läheltä. Katsoin karttaan ympyröityä taloa. Se oli korttelissa oleva nuhjuinen pilvenpiirtäjä, jonka kellarissa piileskelin joskus. Helvetin iso kellari olikin. Hain luolahuoneesta unikaasukranaatin ja pistoolin, jossa oli linkkiveitsisysteemillä kiinni puukko. Avasin luukun piilopaikastani, katsoin onko viemärikäytävässä mahdollisia eläimiä, ja kiipesin itse seinään kaivamiani rappusia ylös viemäriluukun kohdalle, ja siitä ulos tarkistettuani onko pimeällä kadulla ihmisiä.

Huijarina olemisesta on muutakin hyötyä kuin helppo raha. Osasin nimittäin kaikkea mahdollista villapaidan kutomisesta kotitekoisen ydinpommin valmistukseen. Tietenkin myös murtautuminen rakennuksiin oli myös yksi alani, olin vain käyttänyt sitä taitoa harvemmin viime aikoina. Yllätyksekseni rakennuksessa ei ollut edes lukkoa ja ovikaan ei ollut kiinni. Kenties täällä kaupungissa asuikin tyhmää väkeä. Kävelin sisään rakennukseen ja pohdin minne suuntaan lähtisin. Päätin lähteä näin aluksi kellariin, kenties löytäisin jopa viinikellarin tai jotain muuta arvokasta. Enhän minä viiniä joisi, mutta ne voisi myydä joillekkin rikkaille paskiaisille. Onneksi rakennuksessa oli hissi, minua ei humalassa oikein huvittanut käyttää portaita. Astuin hissiin ja painoin alimman kerroksen nappia ja hissi alkoi hurista. Ihme kyllä, hissi toimi vielä vaikka olikin jo varmaan kymmeniä vuosia vanha. Hissi laskeutui kaksi kerrosta alaspäin ja hissin ovet avautuivat. Edessäni oli kaikenlaista tavaraa täynnä oleva varasto.
"Bingo."

"Nimeni on XeCras." Kaivoin kaappia. "Valitettavasti itselläni ei ole nyt kaakaota, mutta voimme käydä kerralista hakemasta sitä. Sielä on niin paljon romua eikä kukaan huomaa jos jotain puuttuu." Sanoin ja laskin kahvi kuppini lavuaarin luo. Otin naulakosta nahkatakkini ja laitoin sen päälleni. "Tuletko?" Kysyin tytöltä, odotin oven luona.

Katsoin XeCrasin perään ja mietin.
"Okei, XeCcy!" sanoin hymyillen ja kipitin XeCrasin perään. Tulin XeCrasin viereen ja nostin katseeni XeCrasiin.
"Sä oot pitkä" sanoin ja tuijotin XeCrasia suurilla silmilläni.

Ruoka oli vähäistä tässä kuihtuneessa kaupungissa. Urolf ei ollut saanut hankittua muuta kuin leivän käntyn, nuhjuuntuneen omenan sekä kuivalihaa. Se kuitenkin riitti toistaiseksi ja Urolf nakerteli jo omenaansa kylläisenä yöpaikkaa etsiessään. Yhtäkkiä hän tunsi kuinka jalka törmäsi johonkin. Kun hän katsoi mihin oli törmännyt, huomasi hän että jokin oli nostanut viemärinkannen hieman ylös. Urolf pärskäytti omenat suustaan kun viemäristä tujottikin myyrän näköinen olio pistooli kädessään.

Ylhäällä kadulla seisoi nuori mies, jolla oli pikaisella vilkaisulla armeijavaatteet, maihinnousukengät, ja helvetin cool pukinparta. Ei kuuluisi tapaani alkaa rähistä keskellä katua, joten läjäytin viemärinkannen kiinni, ja peräännyin. Ehkä mies oli tyhmä ja ei seuraisi minua viemäriin, täällä kun on vaarallista. Mutta ei, tietenkin sen piti avata luukku, minulla oli pari mahdollisuutta, joko ampuisin miehen tai juoksisin karkuun. Päätin kuitenkin ensin piiloutua nurkan taakse, ja katsoa laskeutuuko mies alas. Ja kyllä laskeutui. Pitäisikö minun ampua ja vaarantaa oma turvallisuuteni, vaiko kadota sokkeloisiin viemäreihin jotka tunnen kuin omat nuhjuiset taskuni? No ei.

Tempaisin taskustani unikaasukranaatin, hyppäsin piilostani, vedin sokan irti ja viskasin sen miestä päin. Mies huudahti jotain epämääräistä lyhistyessään likaiseen veteen. Nostin hänet selälleen ettei hän hukkuisi, kun kaasu oli haihtunut haiseviin viemäreihin. Tähän häntä ei voi jättää, tuumasin. Täällä liikkuu kaikenlaisia vaarallisia otuksia. Päätin viedä miehen ylös.

Onneksi olin tarpeeksi vahva nostaakseni miehen sekä itseni ylös kadulle. Laskin miehen sivukujalle ja jatkoin matkaani. Poistuessani en huomannut miehen silmien rävähtävän auki ja tämän naaman heittävän minulle ivallisen hymyn.

Kellari oli todellinen aarreaitta. Löysin kaikenlaista tarpeellista tavaraa, olisi pitänyt ottaa jonkinlainen laukku mukaan johon olisin saanut tungettua tavaraa. Kenties peräti kärrryt? Noh, ainakin saisin jotain pientä arvokasta tavaraa mukaan. Löysin myös upean vaatekaapin ja päätinkin vaihtaa naurettavan supersankari-pukuni johonkin parempaan. Täydellistä, vaatekaappi oli täynnä erilaisia naamiasasuja. Päätin pistää päälleni kummallisen mustan kaavun, sen avulla voisin piileskellä varjoissa paremmin kuin värikkäässä supersankari-puvussa. Vaihtaessani vaatteita kellarin ovelta kuului ääniä. Sain siitä melkein sydänkohtauksen ja hyppäsin nopeasti vaatekaappiin piiloon. Toivottavasti kukaan ei tullut hakemaan naamiaisvaatteita, sillä sitten olisin pulassa.

Saavuimme kellariin. Laitoin valot päälle, kellarissa oli isoja tavara pinoja. "Kai täältä nyt jostain löytyy kaakaota..." Katselin ympärilleni. "Voit etsiä myös." Sanoin tytölle. Pistoolit minulla oli mukana, ihan vain varmuuden vuoksi. Täällä on liikaa tavaraa... Ajattelin ja sytytin tupakan palamaan.

"Okei!" sanoin iloisesti. Kipitin pahvilaatikkokasan luo ja pengoin sitä.
"Ei kaakaota..." mumisin itsekseni ja menin toisen pahvilaatikkokasan luo.
"Ei täälläkään..." mumisin pian itsekseni ja menin ison hyllyn luo. Katsoin hyllyä ja näin hyllyn päällä purnukan.
"Hmm..." sanoin ja varvastelin, mutta en saanut purnukasta kiinni.
"Tuolla on ehkä kaakaota!" sanoin XeCrasille osoittaen hyllyn päällä olevaa purnukkaa ja yskäisin. "Eikä saa tupakoida, XeCcy!" sanoin.

''Ollaanpas sitä melko kilttejä vaikka tähän aikaan illasta liikutaan'' sanoi Urolf virnuillen. Myyrämies hytkähti. Urolf oli tajunnut pidättää hengitystä heti kaasupommin posahdettua ja hän olisi noussut vedestä itse heti kun hyökkääjä olisi kääntänyt selkänsä. Hän oli ollut todella yllättynyt kun hänet nostettiin takaisin kujalle. ''Näytit sen verran karulta kaverilta etten olisi halunnut kavereitasi perääni'' vastasi myyrämies. Eihän Urolfilla ollut mitään kavereita mutta ajatteli että tämä voisi olla mukava piristys-homma kaikkien niiden juoksupoika-hommien jälkeen, joten hän bluffasi hieman. ''Teitpä oikean päätöksen, poika. Jengini syö sinunlaisiasi aamupalaksi. Vaikutat kuitenkin mukavalta tyypiltä joten en kanna kaunaa. Nimi on Urolf, ja sinulla on koko ''Urolfin jengin tuki takanasi.''

Minua ärsytti suuresti. Olisi vain pitänyt ampua tuo sälli siellä viemärissä, eikä olla liian kiltti. Tässä se kostautuu, en pääse karkuun tässä. Ja mitä se sanoo minua pojaksi, on varmaan viisitoista vuotta nuorempi kuin minä.

Pojan, joka sanoi nimekseen Urolf, sanoi olevansa jonkinlainen jengipäällikkö. Puhe oli jostain Urolfin jengistä. Alamaailman asiantuntijana oli ihme, että nimi ei kolkuttanut päässäni kelloja. Tosin unikaasun väistö oli temppu jota tavallinen tallaaja ei ihan heti tajuaisi. Päätimpä siis ilmaista epäilyni.

''Jaa että Urolfin jengi, en ole kuullut'' puolihuusin sen jokusen metrin päässä olevalle Urolfille
''Emme olekkaan jättänyt kielijöitä'' Urolf vastasi minulle itsevarmasti, ehkä liiankin.

Urolfin itsevarmuus ei tehnyt minuun vaikutusta, olen päässyt useista tiukista paikoista. Ei minua mahdollinen pikkujengi saa kiinni, jos sille päälle satun. Nostin pistooliani.

Urolf hätkähti, ja sanoin: ''Ei, otan luodit pois, en ammu''
Ja niin luodit kilahtelivat katuun. Kävelin Urolfia päin. Ojensin käteni. Urolf kätteli minua, kun flippasin puukon ulos pistoolista ja puukotin häntä. Urolf putosi katuun henkäisten kivusta. Haava ei ollut tappava, jos Urolf on viisas hän juoksisi seuraavaan kortteliin jossa on ensiapulaitos.

''Senkun alatte etsiä minua, ette löydä.'' Sanoin, ja pudotin coolisti hänen viereensä lappusen, jossa oli puhelinnumeroni. Siksi että jos joskus Urolfin jengistä olisi minulle apua.

''Pentele, se ryönä puukotti minua!'' Onneksi haava ei ollut syvä ja urolf onnistui tukkimaan veren. Sitten hän huomasi pienen paperilappusen jonka puukottaja oli jättänyt. ''Se ryönä...'' Urolf virnisti, myyrämies oli varmaan menossa jollekkin pienelle ''keikalle'' eikä halunnut mitään ylimäärästä seuraajaa.

Koska Urolf oli vasta hiljattain tullut kaupunkiin, ei se ollut vielä kovinkaan tuttu hänelle. Sen kyllä huomasti että monet talot olivat tyhjä. Kenties jostain niistä löytyisi yöpaikka. Urolf päätti löytää jonkin mukavan kellarin, korkeat paikat eivät olleet hänen juttu. Niinpä hän hetken etsiskelyn jälkeen löysi mukavan oloisen kellarin. Hän potkaisi ikkunan niin että kilahti ja kömpi pienestä ikkunasta kellariin jossa olikin jo valoa.

 

Arght, olin vieläkin jumissa siellä typerässä äänieristetyssä vaatekaapissa kun varastoa tutkivat henkilöt eivät älynneet lähteä. Näin heidät kaapissa olevasta raosta. Toinen oli mies ja toinen oli joku pieni tyttö. Miehellä oli aivan saatanasti lävistyksiä, kenties jonkun jengin jäsen? Hänellä oli myös aseet, joten se kävi järkeen. Tämä jengiläinen olisi voinut olla ihan hyvin ryöstämässä varastoa, mutta sitten tämä tyttö ei sopisi kuvioon. Päätin pysyä kaapissa sillä minulla ei ollut aseita, enkä halunnut kuolla murtautuessani vanhaan pilvenpiirtäjään. Se olisi liian koomista. Varsinkin kun viina oli lopussa.

Ekumimi kirjoitti:

"Okei!" sanoin iloisesti. Kipitin pahvilaatikkokasan luo ja pengoin sitä.
"Ei kaakaota..." mumisin itsekseni ja menin toisen pahvilaatikkokasan luo.
"Ei täälläkään..." mumisin pian itsekseni ja menin ison hyllyn luo. Katsoin hyllyä ja näin hyllyn päällä purnukan.
"Hmm..." sanoin ja varvastelin, mutta en saanut purnukasta kiinni.
"Tuolla on ehkä kaakaota!" sanoin XeCrasille osoittaen hyllyn päällä olevaa purnukkaa ja yskäisin. "Eikä saa tupakoida, XeCcy!" sanoin.

Puhalsin tupakan savut tytön kasvoille. "Olen aikuinen ja saan tupakoida." Hyllyn yhteydessä oli joku iän vanha kaappi ja juuri kaapin päällä oli purnukka jossa oli luultavasti kaakaota. Kuulin jonkun räsähdyksen ja nostin äänen suuntaan pistoolini. Vähän ajan kuluttua laskin sen. "Varmaan joku kissa..." Totesin puoli ääneen. Olisin tietysti voinut hoitaa homman siististi, eli vain kurottaa ja ottaa kaakaopurkin mutta se ei kiinnostanut paskaakaan. Jotenka, ammuin pistooleillani purkin alas, kaapista häipyi ylöosa. Purkki tippui alas.

Yskin enemmän ja huidoin käsilläni. Nappasin purkin kiinni ja aukaisin sen.
"Hmm..." sanoin ja haistelin purkin sisältöä. Aivastin poispäin purkista ja hieroin nenääni ja silmiäni, jotka punoittivat.
"Ei tää kyl kaakaota oo..." sanoin ja pistin purkin pöydälle. Tuijotin purkkia ja yskäisin. Henkeni muuttui rahisevaksi.
"E-en... Saa... Henkeä..." sain sanotuksi ja pian kurkkuni tukkeutui kokonaan. En saanut henkeä. Istahdin maahan ja pitelin päätäni. Yskin ja yritin saada kurkkuani aukeamaan.
"Ilkeää... Kaakaota..." sain sanotuksi ja pyörryin.

En tiedä oliko mies jengiläinen, mutta hullu hän vähintäänkin oli. Onneksi olin aika pienikokoinen ikäisekseni, luodit eivät osuneet minuun ja onnistuin vieläkin pysymään piilossa. Mikä mielenkiintoisinta, vaatekaapin romujen vieressä lojui vanha haulikko. Otin sen itselleni varmuuden vuoksi, ties vaikka tuo hullu hyökkäisi kimppuuni. Otettuani haulikon itselleni kurkistin taas kaapin romuista: Tyttö vaikutti käyttävän jotakin huumetta, kokeili näemmä ensimmäistä kertaa kun pyörtyi heti. Ainakin miehen huomio kiinnittyi tyttöön eikä kaapin romuihin tai kaapin romujen vierestä kadonneeseen haulikkoon.

Jasminelle pyörtyi vedettyään jtn. saamarin jauhoa. "Voi helvetti." Minulta pääsi. Yleensäkkin olisin jättänyt "uhrin" kuolemaan, mutta olin tylsistynyt. Jotenkin hänellä kulki henki. "Jossä aiot kuolla nii tee se jossain muualla." Vedin hihastani huumeneulan tapaisen esineen ja piikitin sen Jasminellen kaulavaltimoon, laskin nesteet hänen elimistöönsä neulasta. Minuutin päästä hänen pitäisi virrota...

Tarkkailin näitä kahta hahmoa erään hyllyn takaa. Pikkutyttö oli pyörtynyt nuuhkaistuaan jotain purkkia ja punkkari oli pistäny tähän piikin. Mitä helvettiä, aikoiko tuo hämärän näköinen mies huumata tuon pikkutytön. Vaikka Urolf ei olisi voinut vähemmän välittää, kouraisi häntä kuitenkin sydämmestä se että joku tekee tuollaista pienelle tytölle. Urolf odottaa että mies kääntää selkänsä, ryntää esiin kaapin takaa vetäen puukkonsa esille ja sujauttaa sen sulavasti miehen kaulaa vasten. ''Saatanan mulkku, eikö sulla oo yhtään itsetuntoo!''