Maer P-E-L-I

Hah, nyt joku puukkotyyppikin liittyi bileisiin. Näin tässä tilaisuuden, kompuroin pois kaapinromusta ja hiivin kohti hissiä. Kuten arvelinkin, kukaan kolmikosta ei huomannut minua. Painoin hissin toiseksi ylimmän kerroksen nappia ja en voinut kun nauraa, kukaan ei ollut huomannut minua vieläkään vaikka hissin ovet jo narisivat ja sulkeutuivat. Hullulla jengiläisellä ja huumetytöllä olisi varmaan hauskaa kun huomaisivat myöhemmin että olin tyhjentänyt ylemmät kerrokset. Nariseva hissi oli varmaan matkannut jo puolet, kun narina yltyi ja hissi pysähtyi. Saakeli, tänään ei sitten mene mikään putkeen.

Tulin pian taas tajuihini ja aukaisin silmiäni.
"Yääh... Se oli ilkeää kaakaota..." mumisin ja hieroin silmiäni. Katselin ympärilleni ja näin miehen, joka oli XeCrasin kimpussa.
"Mitä sä teet XeCcylle?!" kysyin ja katsoin isoa, voimakkaan näköistä miestä.
"Tästä saat!" sanoin ja vetäisin taskustani neulan ja törkkäsin sillä miehen ihossa näkyvää suonta.

''Saatanan kakara! Yritän pelastaa henkesi ja sinä se tökit minua neulalla.'' Urolffin keskittyminen herpaantuihetkeksi ja siinä ajassa XeCcyksi kutsuttu mies vetäisi pistoolin esiin ja osoittikin nyt Urolffia. ''Mikäs idea tässä nyt on. Yritän pelastaa tytön huumajalta ja sitten molemmat haluaakin tappa minut... Kyllä on maailma sekaisin.''

"Eihän mun henki oo missään vaihessa ollut vaarassa... Kai?" kysyin. Katsoin miestä ja vetäisin neulan pois miehen suonesta ja putsailin sitä ja pistin sen taskuuni. "Kuka sä oot?" kysyin ja katsoin miestä suoraan silmiin. Katsoin miestä hetken ja hymyilin pian. "XeCcy, laske toi pistooli" sanoin ja laskin XeCrasin pistoolin. "Ei se tee meille pahaa" sanoin ja katsoin miestä hymyillen.

Tytön hymy tuntui ihmeen rauhoittavalta, aivan kuin sen olisi nähnyt ennenkin, mutta kenties jonkun muun kasvoilla...

''Minä olen Urolf, Urgonin poika. Tulen kaukaa pohjoisessta Norrian mailta.'' Urolf julisti. ''Etsin yöpymispaikkaa tästä kellarista ja näin ainoastaan kun tämä mies piikitti sinua.'' Urolf selitti tytölle. XeCras oli ihmeen hiljainen...

Keikan voisi laskea onnistuneeksi, tyhjensin parista vanhan pilvenpiirtäjän asunnosta arvotavaraa. Jos asunnoissa ei äskenolleiden ihmisten lisäksi asunut ketään, saattaa tämä jäädä pitkäksi aikaa pimentoon, ruumit kun ei lavertele.

Katsoin kelloa ja kirosin hiljaa. Kello on liian paljon, poliisit alkavat tehdä tarkastuskierroksia kaduilla, ja kaupungin kovin poliisi on ottanut tämän kadun silmätikukseen. Ainoa tie ulos oli siis kellarissa oleva viemäriluukku. Harmi vain että minulla ei ollut enää unikaasukranaatteja, sillä siellä oli jo ihmisiä. Tyttö, nuori mies jolla oli lävistyksiä, ja vähän aikaa sitten puukottamani Urolf. Latasin pistoolini taskustani löytyneillä ylimääräisillä luodeilla, koska olin pudottanut edelliset kadulle saadakseni aikaan pikku ''yllätykseni'' Urolfille.

Aukaisin vähän raolla olevan oven ja kierähdin lähimmän rojukasan taakse, josta oli muutamia metrejä lähimpään viemärinluukkuun.

( Viemäriluukku on pakollinen varuste kellarissa, jossa on kaikkea )

 

XeCras oli laskenut pistoolin alas, vain hetkeksi, koska osoitti nyt Jasminelleä pistoolilla. XeCras otti pari askelta kohti Jasminelleä. "Näytät olevan kunnossa." Hän sanoi katsottuaan Jasminellen kaulaa pistokohdasta. "Sanoit nimeksesi Urolf." XeCras kääntyi Urolfiin päin, hänellä oli yhä pistoolinsa käsissään. "En pistänyt häneen huumeita vaan Miiriä." Hän veti hihastaan toisen ruiskun jossa oli hohtavaa sinistä ainetta, Miiriä. "Mitä teet täällä helvetissä? Eikö pohjoisessa ole paljon parempi olla?" XeCras kysy, ottaen kuitenkin etäisyyttä heihin.

''Usko pois, mikä tahansa paikka on parempi kuin se kuoleman turmelema paikka. Siellä ei elä muu kuin torakat ja rutto.'' Urolf huomasi XeCrasin perääntyneen. Kaikki tuntui isolta väärinkäsitykseltä. ''Mitäs jos nyt tehtäisiin pieni selvittely ettei tule turhia ruumiita?''

Nyökkäsin ja katsoin ensin Urolffia, sitten XeCrasia. Kaikki olivat hiljaa. Katsoin pöydällä olevaa purkkia ja mietin. "Mitäköhän tuo sitten on, jos ei kaakaota?" mumisin itsekseni ja jatkoin kaakaon etsimistä, kun herrat selvittivät riitaansa.

Kaikki piti sitten nykyään tehdä itse. Otin taskustani pienen purkin, jossa oli kotitekoista (ette halua tietää miten) räjähdettä. Räjähde oli muovailuvahamaista ja se räjähti pienestäkin liekistä. Mikä parasta, räjähdys keskittyisi pienelle alueelle, jolloin selviäisin hengissä siitä pysymällä vain toisella puolella hissiä. Harmiksi siitä kuului sitäkin isompi ääni, ja se kuuluisi jopa äänieristettyihin vaatekaappeihin saakka. Sitä varten minulla olikin mukana myös kuulosuojaimet. Yritin tunkea kuulosuojaimia kaapuni hupun alle, tuloksetta. Ainoa vaihtoehto oli ottaa huppu pois. Toivottavasti hississä ei ollut kameroita, ei olisi mukavaa jos maailman paras huijari paljastaisi kasvonsa koska oli jumissa hississä. Laitettuani hupun pois sain vihdoin kuulosuojaimet päähäni. Laitoin räjähdettä hissin kattoon, otin tulitikut esille ja sytytin räjähteen. Sytytyslankaa ei tarvinnut, sillä räjähde ei räjähtänyt aivan heti. Kerkesin juuri ja juuri pakkautumaan toiselle puolelle hissiä kun räjähde räjähti. Räjähteestä pääsi kauhea ääni, kuulosuojaimet eivät paljoa auttaneet koska olin niin lähellä. Heti tämän jälkeen menisin kuulotarkastukseen, se oli varma. Se oli kumminkin sen arvoista, hissin kattoon oli tullut tarpeeksi iso reikä. Kiipesin hissin katolle ja huomasinkin ilokseni hätäportaat hissin vieressä. Aloin kiivetä portaita ylöspäin, luultavasti saisin kiivetä koko pilvenpiirtäjän huipulle jossa saattaisi kestää pieni hetki. Luultavasti myös joku oli tulossa perässä tutkimaan kummallista räjähdystä, mutta ainakaan he eivät voisi hissiä käyttää.

En säikähdä helposti, mutta tuo oli jo aika hyvä säikäytys, keskityin mieheen joka katosi hissiin Urolfin, nuoren miehen ja pikkutytön keskustelun turvin. Sitten joku heitti takaani tikarin. Vuosikausien kokemus oli kehittänyt refleksejäni ja onnistuin väistämään veitsen. Onnistuin myös livahtamaan yliluonnollisesti seuraavalle romukasalle ilman että mies, jolla oli puvuntakki, huomasi minua, tai sitten mies oli vain hidas. Isona plussana oli että tämä kaikki tapahtui äärinmäisen hiljaa, eivätkä Urolf ja kumppanit kuulleet minua.

Pukumies katseli ympärilleen. Hän ei voinut nähdä minua tästä, mutta jos yrittäisin uhkarohkeasti paeta viemäriin, hän voisi nähdä minut. Ainoa tapa oli siis saada kaikkien huomio toisaalle. Tutkailin siis romukasaa ja sen vieressä olevaa hyllykköä. Jostain kuului pamahdus, ja kaikki tuntuivat huomaavan sen. Onneksi se tuli toiselta puolelta huonetta, ja pääsin sukeltamaan omiin haiseviin viemäreiheni, asunnoista putsaamani arvotavaran, ja povitaskuun kasasta vilahtaneen sähköistetyn puukon kanssa.

 

"Anna olla." Sanoin Urolfille. Kuului räsähdys. "Jaajaa, tämäpä mielenkiintoista..." Totesin puoli ääneen. Näin syrjäsilmälläni, että Jasminelle katsoi taas purkkia. Ammuin sen ja jauho syttyi tuleen kadoten. "Sinä sitten, et kerrasta opi. Miten hemmetissä olet vielä elossa täällä helvetissä." Sanoi huokaisten ja lähdin hissikuilua kohden.

Hätkähdin ja katsoin Urolffia. Sitten XeCrasia ja mietin.
Urolf on ihan vieras tyyppi... Mut kiltin oloinen... Ja iso ja vahva... Mutta jos hän ei kestäisi minua, niin hän varmaan murskaisi minut... XeCras taas on pelastanut minut kaksi kertaa... Mutta hän on samalla pelottava... Ja vaarallinen... Ja tappava... Mutta... mietin kuumeisesti ja katselin kellaria.
"Ei taida täältä löytyä kaakaota" totesin ja kipitin XeCrasin perään. "Mennään, XeCcy!" sanoin hymyillen ja katsoin XeCrasia.
... Mutta tuskin hän minua tappaisi... Ainakaan heti.

Kiipesin portaita ylöspäin, vielä ei näkynyt uloskäyntiä hissikuilusta. Jotain ääniä kuului alhaalta, mutten saanut niistä selvää. Luultavasti alhaalla olevien joukossa oli vähintäänkin yksi lentotaitoinen Cher tai joku muu sellainen, joten oli ehkä parasta pelata aikaa hämmentämällä niitä. Tiputin haulikkoni alas, toivoen että se aiheuttaisi laukauksen tai vähintäänkin parin minuutin hämmennyksen. Joka tapauksessa minulla oli kiire, kiristin kiipeämisvauhtiani.

Nyt voisi sanoa että olin kusessa. Todella haisevassa aamukusessa. Loikatessani alas kellarissa olevasta viemärinluukusta, en ollut tajunnut tarkastaa käytävän turvallisuutta. Luukku oli auki, ja yhtäkkiä ylhäältä kuului laukaus, joka alkoi kaikumaan hiljaisena viemärissä. Laukaus herätti liejussa nukkuvan otuksen. Olet varmaan kuullut muinaisista New Yorkin viemärin krokotiileistä? Ne ovat ihan pikkujuttu näihin veijareihin verrattuna. Se oli yhdistelmä krokotiiliä ja rottaa, en ollut varma sen virallisesta termistä, sanon sitä osuvasti vain hirviöksi.
En välitä oikeastaan mistään elävästä olennosta joka ei ole sivistynyt, ellei siitä voi tienata rahaa. Luokittelen muutoin eläimet otuksiksi ja hirviöiksi. Otukset ovat ihmistä pienempiä ja hirviöt ovat isompia ja niillä on aina jotkin torahampaat tai vastaavat, niin oli tälläkin.
Tämä hirviö oli noin pienen pakettiauton kokoinen. Kuvittele sen kokoinen rotta jolla on paksu suomupeite, ja krokotiilin hampaat. Jos osasit sen, sait juuri mielikuvan tästä otuksesta.

Minulla oli muutama mahdollisuus: antaa sen tulla lähietäisyydelle ja ampua sitä lähietäisyydeltä johonkin missä ei ollut suomuja, tai käristää se paskaksi sähköistetyllä puukolla. Nousin siis seinää ja heitin sähkötikarin lähelle sen jalkoja. Harmikseni se ei ottanut suurtakaan vahinkoa ja se syöksyi päin. Ajattelin että siinä meni mahdollisuus hiljaiseen pakoon, ja ammuin hirviön valmiina raatelemaan olemaan suuhun päästäen jumalattoman kaiun viemärissä, todennäköisesti johdattaen kaikki viemärin hirviöt juuri tähän käytävään. Päätimpä siis nousta takaisin kellariin avonaisen viemäriluukun kautta, toivoen että Urolf, lävistysmies ja tyttö olivat huippukuuroja.

Aivankuin se pamahdus ei olisi ollut tarpeeksi, nyt kuului hirveää korvia huumaavaa karjuntaa jostain altapäin. Urolf näki kuinka viemäristä pomppasi ylös vanha tuttu, rottamies ja tämän perässä jonkin suomuinen, karvainen ja todella iso. Se ei kuitenkaan mahtunut kokonaan pienestä viemäriaukosta... vielä. Lattia rätisi ja natisi kun se yritti tunkea itsensä läpi. Hissi oli rikki, samoin portaat jotka olivat vahingoittuneet räjähdyksessä. Portaista saattaisi päästä pois mutta ei niin kauan kun perässä olisi moinen hirviö. Ikkunatkin olivat liian korkealla ja liian pieniä jotta niistä olisi päässyt nopeasti ulos. Urolf tiesi mitä tulisi tehdä. Otuksen nahka oli liian paksu luodeille tai edes puukolle... paitsi jos puukko olisi pitempi. Onneksi vanhassa varastossa oli vaikka mitä, ja Urolf nappasi vanhan harjanvarren josta harjakset olivat jo varisseet pois. Norrialaisen varustukseen kuuluu aina rulla jeesusteippiä, jolla hän sitoi puukkonsa kiinni keppiin. Nyt hänellä oli ase, mutta hirviöllä oli voima!

 

Varjoissa liikkui salaperäinen henkilö. Kujan pimeydessä hänestä erottui vain epämääräinen siluetti, josta kuka tahansa pystyi toteamaan ettei se kuulunut ihmiselle. Hahmo liikkui nelinkontin määrätietoisena pilvenpiirtäjän seinän vieruksia maan rajan tasolla välillä pysähtyen paikoilleen ja sitten taas jatkaen matkaansa.
"Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Ketä ovat nämä henkilöt ja mitä he tekevät täällä tähän aikaan? Normaalisti kellarissa ei ole ikinä ketään, mutta nyt heitä on pakkaantunut kuusi kerrallaan sinne. Ja joku heistä näyttää herättäneen rakkaan ystävänikin, herättäjä ei tainnut olla mikään tavallinen kaveri, sillä hän oli onnistunut karkaamaan ystäväni kynsistä. Tavallisesti ystäväni olisi tappanut paikalle sattujan alle sekunnissa, minua lukuunottamatta. Kunpa he vain eivät satuttaisi tätä" hän kuiskaili itselleen, aina välillä kurkistaen ikkunoista sisään. Kukaan ei voinut nähdä häntä, sillä sisällä oli valoisaa ja ulkona pimeää. Eikä kukaan aavistanut kuinka hyvin heidän kaikkien äänet kuuluivat ilmastointikanavaa pitkin kujan autiuteen. Epämääräinen hahmo ei voinut kuin odottaa tilanteen hälviävän, hän ei voisi vaarantaa itseään tällä tavoin, ystävästään huolimatta. Kellarissa olijoista ainut joka ei huolestuttanut häntä oli Jasminelleksi kutsuttu tyttö, mutta hänen ulkonäköönsäkään ei voinut luottaa. Vaati paljon kanttia tuon ikäiseltä, ja kokoiselta hyökätä Urolfin kaltaisen miehen kimppuun. Muista hän ei menisi takuuseen heidän ollessa niin ahtaassa tilanteessa. Asia olisi aivan erilainen jos kyseessä olisi avoin tila tai he olisivat yksinään. Nyt ei auttanut kuin odottaa, sillä hänen syrjäytyneisyytensäkin vaikutti päätökseen. Jos hän olisi ollut vähänkään sosiaalisempi, niin hän olisi voinut tyynesti hakea kellarista tarvitsemansa ja liueta yhtä nopeasti paikalta.

Katsoin hissin ovia ja avasin ne. Avausnapilla. Pling! Astuin sisään puolikuolleeseen hissikoppiin. Katossa oli oikein nätti reikä. Kuulin alhaalta jotain ääntä. Ilmeisimmin hirviö... Katsoi tyttöä jonka nimeä en taaskaan muistanut. Ei selviä elossa... Ammuin hissin katon pois ja nappasin tytön kädestä kiinni. Lähdin juoksemaan seinää pitkin, vielä en siipiäni näyttäisi. Ammuin yhden kerroksen hissi ovet auki ja laskin tytön sinne. "Tulen kohta. Selviä elossa, mene vaikka asunnolleni." Sanoin ja jatkoin matkaa seinää pitkin. Näin ylempänä jonkun henkilön. Hyppäsin hänen portaittensa päälle ja jäin odottamaan kiipeiliää.

Katsoin XeCrasin perään ja mietin.
"Hmm..." sanoin ja katsoin sormustani.
Käyttäisinkö sitä vielä...? Siittä saattaisi olla hyötyä... Mutta en osaa kontrolloida sitä..., mietin ja katsoin sormustani.
... Noh, käytän sitä sitten myöhemmin.
Katsoin XeCrasia ja hymyilin. Nousin seisomaan ja hyppäsin seinää vasten ja kiipesin XeCrasin luo.
"Njah, en tykkää odottaa" sanoin ja hymyilin. "Kyl mä pärjään" sanoin.

Katsoin alas, sieltä kuului vielä enemmän melua. Katsoin ylös, näin sen hullun jengiläisen hissiaukon edessä. Hauskintahan koko jutussa oli se että vielä pari sekuntia sitten siinä ei ollut ketään. Ja tiettyhän sen jengiläisen piti juuri olla lentotaitoinen Cher, eikä vaikka sen huumetytön jonka olisin voittanut missä vain.
"Olen vain rauhaarakastava demoniputk...KRÖHÖM....siis ihan tavallinen putkimies." Sanoin ja samalla melkein paljastin eräässä toisessa paikassa käyttämäni henkilöllisyyden. Tarvitsisin lomaa tästä huijarin ammatista kun sekoitin roolini. Epäilyttävän yskäisyni takia jengiläinen tuskin uskoi minuaa, tosin en kyllä uskoisi itsekkään jos olisin hän. Kiipesin pari porrasta vielä rauhallisesti ja lähestyin jengiläistä joka vaikutti lähinnä miettivän mitä helvettiä oikein olin juuri sanonut. Siinä oli tilaisuuteni, tarrauduin hänen jaloista kiinnni ja heitin hänet nopealla mutta voimakkaalla liikkeellä alas hissikuiluun. Katsoin alas, jengiläinen näytti putoavan aika kivasti. En kumminkaan välittänyt miten hänelle kävisi, koska hän oli Cher ja osasi lentää. Kiipesin sitten viimeiset portaat ja poistuin hissiaukon kautta. Parasta ehkä olisi ollut jättää rakennus heti kun olin kerran paljastunut, mutta ahneuteni oli liian voimakas. Jäin tutkimaan pilvenpiirtäjän aulaa, jos sattuisin löytämään edes jotain jotenkin arvokasta. Tässä tapauksessa jopa pelkkä sipsipussi riittäisi.

Kaikki tuntuivat epätoivoisesti yrittävän paeta mikä raivostutti Urolffia. He eivät ymmärtäneet ettei moiselta hirviöltä pääse pakoo ellei ole jotain syöttiä joka Urolffista oli tullut. Häntä raivostutti. Hänen viimeinenkin usko ihmiskuntaan tuntui katoavan ja hän päästi korvia huumaavan karjunnan syöksyessään hämmentynyttä hirviötä päin joka oli joutunut hämilleen kun kaikki juoksivat eri suuntiin. Urolf ei aikaillut, hän syöksyi kotitekoisella keihäällään kohti otusta ja tähtäsi suoraan otuksen vasemman puoleiseen rintalihakseen. tämä kuitenkin huomasi aikeen ja nosti etutassunsa eteen rexlexinä. Otus karjui kivusta kun koko puukko upposi syvälle sen käsivarteen. Urolf vetäisi keihään ulos, mutta oli liian hidas. Hirviö oli noussut takajaloilleen ja huitaisi nyt Urolffia oikealla käpälällään. Urolf onnistui vaimentamaan iskua kepillä mutta lensi silti pari metriä taakseppäin ja laskeutui selälleen. Kuului kova RÄKS kun harjanvarsi napsahti poikki ja nyt urolffilla oli puolet lyhempi keihäs. Olisiko hänellä enään mitään mahdollisuuksia?

En tiedä mikä minua vaivasi tänään. Minulla olisi otollinen tilaisuus vain hypätä ikkunasta, mutta jokin piti minut siellä isossa kellarissa, hirviön ja sitä vastaan taistelevan Urolfin kanssa. Tarkastelin ahneilla silmilläni jotain tehokkaampaa asetta kun harjanvarteen jeesusteipillä teipattua puukkoa. Silmiini sattui kanisterillinen miiriä. Lisäksi sieltä löytyi hitsauslaitteet. Avasin kanisterin ja heitin sen sisällön hirviön ja Urolfin päälle.

''Mitä helvettiä..?'' Urolf karjaisi minulle, kun sytytin hitsausliekin palamaan. Syöksyin säiliön kanssa kohti heitä ja toivoin etten saisi itse hirvittävää sähköshokkia. Tönäisin Urolfia toivoen että hänen silmänsä menevät kiinni refleksistä. Kun liekki osui miiriin, se laukaisi oikosulun joka räjäytti lähellä olevat lasiesineet. Tiedän kokemuksesta että välähdys voi viedä näön, olen käyttänyt kotitekoisia sokaisukranaatteja joillakin pankkikeikoilla. Lisäksi ne sammuttavat hälyttimet. Tunsin kun sähkövirta kulki lävitseni ja onneksi en saanut halvausta. Hirviö ja Urolf sen sijaan sai. Potkin hirviön takaisin viemärireikään ja annoin ensiapupaketista Urolfille miiriä suoneen. Ikävä kyllä viemäristä kuului pelottavaa örinää, taisivat vihdoinkin löytää oikean käytävän. Otin tajuttoman Urolfin olalleni ja juoksin pois kellarista.