Maer P-E-L-I

 

Onnekseni kellari tyhjeni lopuistakin henkilöistä sillä olisin pian syöksynyt sisään palajstean itseni, koska olisin helposti pystynyt käännyttämään kahden henkilön mielen, tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut.
Todettuani kaikkien lähteneen, kuulemani ja näkemäni perusteella, mutta varmuuden vuoksi vetäisin huppuni entistä syvemmälle pääni ylitse jotta kasvoni eivät varmasti näkyisi. Nyt olisi minun vuoroni astua kellariin. Irrotin yhden haljenneista ikkunoista täysin ääneti, sillä olin usein käyttänyt juuri samaa reittiä. Pujahdin tottuneena ahtaasta ikkunanraosta ja kierähdin ketterästi kellarin lattialla, ikkuna kdsttui olemaan sen verran korkealla. Tarkastin vielä nopealla silmäyksellä, että kellari oli varmasti tyhjä, ei ääntäkään. Vaikka askeleeni olikin laahaava, en silti päästänyt ääntäkään, pukuni ansiota tämäkin. Nopeasti ja määrätietoisesti levinneiden rojujen seasse, asiat tärkeysjärjestyksessä. Suunnistin vastakkaiselle seinustalle jossa portaat olivat. Pengoin tuttua paketointiteipillä vuorattua pahvilaatikkoa. Neuloja, nailonia ja kangasta, tämä saisi kelvata, nappasin nopeasti vielä rullan harsomaista kangasta. Tarvitsin vielä yhtä tavaraa, olen varma, että näin sen täällä jossakin. Pengoin kaakaohyllyn läheisyyttä, täällä minä sen näin. Aloin olla jo epätoivoine, kun siirtelin hätäisesti pulloja syrjään. Vihdoin löysin sen. Pienen yskänlääkepullon kokoisen puteelin. Tungettuani tavat taskuuni hyppäsin viemäriin, josta kuului enää vaimeaa örinää.
Heidän hirviöksi kutsumansa olento oli vain puoliksi tajuissaan, parempi näin. Tallustin sen viereen ja polvituin likaiseen veteen. Pulssi oli heikko, mutta ei huolestuttava. Kaivoin neulan ja nailonin taskustani pojuttaen langan neulansilmään. Otin otuksen tassun syliini ja aloin ommella siinä olevaa haavaa umpeen, vain pieni säpsähdys.
"Samperin Urolf, teki melko pahaa jälkeä" kirosin ommellessani haavaa kiinni kuin kangasta, sillä oikeita lääkärinvälineitä ei ollut tähän hätään saatavilla. Päästyäni tyydyttävään lopputulokseen päättelin langan tiukasti kiinni ja käärin harsoa vielä ympärille, jotta tikit eivät repeytyisi. Operaationi päätyttyä kaivoin pienen puteelin taskustani. Korkin avattuani leyhyttelin puteelia otuksen nokan alla. Liikettä. Se tehosi, olin erittäin helpottunut, sillä otus alkoi virkoamaan, mutta oli kuitenkin vielä pökkyrässä. Otus murahteli vaimeasti.
"Shh... Minä tässä, rauhoitu." sanoin olennolle. "Saattaa hieman kirvellä, mutta shaavan pitäisi nyt olla kunnossa. Se paranee kyllä, muutassa viikossa luulisin. Miettisit hieman ennen kuin lähdet saaliisi perään maan päälle, luulin sinun jo kuolleen" selittelin olennolle.
Vaimea murahdus vastaukseksi.
"Pärjääthän jos lähden nyt? Tulen kyllä katsomaan sinua pian" sanoin katsoen rauhallista olentoa suoraan sen murhaajan silmiin.
Otus hieroi kuonoaan pehmeää pukuani vasten.
"Hyvä, muista ottaa vähän rauhallisemmin" sanoin ja nousin. Lähdin kävelemään tikkaita kohti, mutta käännyin vielä otukseen päin "Meilkein sait kunnon aterian tänään" hymähdin ja kiipesin kellariin. Olin useasti nähnyt otuksen syömässä. Se ei ollut heikkohermoisten katsottavaa, sillä uhrit olivat usein vielä elossa, kun otus repi niiden raajoja irti voimakkailla leuoillaan.
Nappasin vielä itselleni muutaman neulan ja lisää lankaa. Lisäksi otin hyllystä pesuainetta pukuani varten, mutta juuri kun olin tekemässä lähtöä huomasin lattialla jotain kiiluvaa. Omituinen neula oli pudonnut lattialle.
"Täytyy olla Jasminellen, taidokasta työtä, tälläisiä ei ihan joka päivä näekkään. Oikeissa käsissä hyvinkin tappava" tuumailin mielessäni ottaen neulan mukaani.
Olin saanut kaiken tarvitsemani, joten livahdin sulavasti ulos samaisesta ikkunasta, josta olin tullutkin.

Ohhoh tulipas turinan poikanen, ehkä hieman liian pitkä ropeksi, mutta saa kelvata, sillä rakastan kuvailua eikä oma osani paljoa vaikuta muun tarinan kulkuun ainakaan toistaiseksi.

Tuskaa... Joka paikkaa koski... Se neste jota Urolf oli saanut päällensä ei itsessään ollut niin paha, hän oli tottunut pieneen kipuun, mutta kun myyrämies sytytti sen oli piina käsittämätön. Kenen puolella se paskiainen oikeen on?

Ensin Urolf kuuli vain tasaista tuminaa... tumps.. tumps.. tumps.. Sitten hän alkoi hahmottaa muita ääniä. Hengästyneen hengityksen ja tuulen viserryksen. Hän avasi silmänsä hän liikkui kohtalaista vauhtia vaikkei tehnyt mitään. Sitten hän alkoi tajuta mitä tapahtui. Tuttuakin tutumpi myyrämies kantoi häntä selässään ja juoksi kuin henkensä edestä. Urolf nappasi Miestä kädestä, ja heitti jalkansa miehen jalkoihin. Molemmat lensivät maahan kovalla voimalla. ''Saatanan mulkku, minne oot mut vieny!'' Sitten hän huomasi piston käsivarressaan. ''Ja vielä jotain huumeita pistäny muhun!!!'' Urolf koitti ulottua puukkoonsa mutta tajusi että se edelleen oli kellarissa. Hän hyppäsi myyrämiehen päälle ja kuristi tätä kaulasta! ''KUOLE!!!''

Jos sinulla sattuu olemaan paska päivä niin se jatkuu loppuun asti.

Tyyppi tiputti minut hissi kuilun pohjalle, vaikka olenkin Chern niin se tuntui. Yskäisin verta. Olisin vain tahtonut kysyä paria asiaa... Näin, että hissikoppi oli tippumassa päälleni. "Shit..." Kirosin ja vetäisin pistoolini. Aloin ampumaan koppia ja sain kopin pohjaan reiän. Juuri kohallani, nousin pystyyn ja koppi tippui päälleni. Itse olin seisonut reiän kohdalla niin koppi ei liiskannut minua. Nojasin seinään. Luulevat varmaankin, että kuolin... Otin hihastani yhen Miir putken ja piikitin sen omaan kaulaani. Pysyn hengissä vähän pitempään... Ajattelin ja lähdin hiukan hoippuen pois hissikopista. Ammuin pari ikkunaa paskaksi ja hyppäsin kadulle. Aika lähteä lentoon... Leväytin siipeni ja katosin rakennuksen katolle. Silmän ympärykseni olivat tummuneet ja selästäni tulivat mustat siivet.

Olin hyppinyt hissikuilua pitkin erääseen ilmastointiputkeen ja kökötin siellä.
"Hmm..." pohdin ja kurkkasin ilmastointiputkesta.
"Ei näy ketään..." sanoin itsekseni ja katsoin ylös.
"Ei tuollakaan..." mumisin ja katsoin alas pudistaen päätä.
"Noh höh, mihin ne kaikki nyt katos?" kysyin itsekseni ja möngersin ilmastointi putkessa. Kuulin askeleita ja pysähdyin. Kuuntelin tarkasti ääniä ja konttasin niitten perässä. En huomannut pimeässä, että oli tulossa jyrkkä mäki. Tai miksi sitä nyt kutsuakkaan. Kuitenkin, konttasin ilmastointiputkessa ja pian tipahdin mäkeen.
"IEEEEEEEEEEEEEEEKS!" huudahdin ja liu'uin tyylikkäästi mäkeä alas. Pian mäki loppui ja liu'uin täysillä johonkin rautaiseen verkkoon ja ryssin siittä tyylillä läpi. Lensin pitkän matkan alas ja pian tipahdin ulkona olevaan roskikseen ja kuului ryminää.
"Aijaijaijaijaih..." mumisin ja hieroin päätäni ja katsoin ylös. "Ooh..." sanoin ja katsoin tähtitaivasta. Nousin ylös roskiksesta ja puistelin itseäni. Vedin tunkkaista ilmaa keuhkoihini ja yskäisin. "Yääh..." sanoin ja yskin ja lähdin kävelemään pitkin pimeää kujaa.

Voi hyvänen aika, koko aulassa ei ollut yhtään mitään tarpeellista varastettavaa. Kellarissa olisi, mutta siitä sain jo edellisellä kerralla vähintään kolmen vuoden traumat. Sinnen en palaisi, en varmana. Mutta tappiolle en voinut täällä paikassa, koskaan ei ollut ennen niin käynyt missään. Nappasin sitten varmaan 20 vuotta vanhan limsatölkin automaatista. Virallisesti automaatti oli hajalla, mutta se ei minua kiinnostanut. 20 vuotta vanhaksi limsaksi se oli yllättävän hyvää. Tutkin tölkkiä, olin säästänyt juuri puolitoista fajiasoa varastamalla tölkin. Harmikseni Fajiaso oli 19 vuotta vanha rahayksikkö jonka arvo nykyrahoissa oli melkein jopa pakkasen puolella. Vaikka vaikutin varmaan rauhalliselta, mutta oikeasti olin niin raivoissani että olisin voinut räjäyttää koko typerän pilvenpiirtäjän siihen paikkaan. Räjähteitä minulla ei ikävä kyllä ollut tarpeeksi, joten päätin ryhtyä pyromaaniksi. Sytytin "mukavan" tulipalon aulan takaosaan ja poistuin rakennuksesta. Toivottavasti koko rakennus palaisi maan tasalle, saisin edes jotain iloa...

Tämän takia hyvä työt on perseestä, aina joutuu itse kärsimään. Paljon vähemmällä selviäisi olemalla itsekäs paska. Pelasin Urolfin tulevilta hirviöiltä ja nyt se nulikka roikkuu kaulassani. Ei sillä että minulla olisi ollut vaaraa, periaatekysymys. Urolf oli toki ikäisekseen ihmiseksi aika nuori, mutta minä olin kuitenkin vahvempi Mjierh. Lisäksi Urolf ei voinut olla vielä täysissä voimissaan. Lisäksi Mjierheillä on maan alla elämiseen sopivat keuhkot jotka varastoivat paljon happea kerralla, kuristuksessa haittasi vain kipu. Löin julmasti Urolfia kohtaan jota olin puukottanut aikaisemmin, ja Urolfin ote heltyi ja vedin itseni pois. Urolf kirosi syöksyessään taas päälle, lyöden minua kasvoihin. Tämä oli sotaa. Nousin ylös ottaakseni Urolfia rinnuksista ja nostin häntä seinään, Urolf potki ja rimpuili, ja löin häntä kerran kasvoihin. Ei sillä että Urolfin ptkut eivät olisi sattuneet, kylkiluitani on saattanut mennä murskaksi.
''TÄMÄ ON SAMAISEN PILVENPIIRTÄJÄN ASUNTO, PISTO ON MIIRIÄ JOLLA ELVYTIN SINUT HALVAUKSESTA JA TOIN SINUT TÄNNE PELASTAAKSENI SINUT MUILTA VIEMÄRIHIRVIÖILTÄ!!'' Karjaisin Urolfille pudottaen hänet maahan. Urolf painoi käsiään hiljaa puukotushaavalle astuessani ulos asunnosta suunnaten katolle päin.

Kävellessäni kujalla kuulin ääniä ilmastointikanavasta. Hirvittävää ryminää, ja tömähdys. Jotain oli tulllut ulos ja tömähtänyt alla olevaan roskikseen. Liukahdin vielä pienemmän sivukujan varjoihin ennen kuin roskisdyykkari nousi ja tajusi mitä oli tapahtunut. Hahmon noustua tunnistin hänet oitis Jasminelleksi. Onneksi roskis sattui olemaan alla, sillä muutne olisi sattunut. Mitä hän teki täällä yksin? Minne hänen ystävänsä XeCras oli jäänyt? Jotain täytyi olla sattunut. Jokin tässä tilanteessa huumasi mieleni ja toimin vastoin periaatteitani. Hyppelin kujan seiniä pitkin katoille. Puvun käsiosiin kiinnittämäni väkäset toimivat kuten kärpäsen kynnet, pystyin liikkumaan katossakin tietyssä määrin. Jokin minussa vain pakotti seuraamaan miten asiat etenisivät, joten lähdin hiippailemaan äänettömästi kattoja pitkin seuraten Jasminelleä.

 

Urolf rauhoittui... Hän jäi istumaan siihen paikalleen kuin olisi jähmettynyt päästä varpaisiin. ''...Olisin selvittyn yksinkin... Tuo oli pikkuinen jyrsijä verrattuna Norrian saalistajiin...'' Se ei välttämättä ollut totta, vaikka Norriassa oliki suurempia hirviöitä, ei yksikään mies ollut moista yksin kaatanut. Pitkä hiljaisuus...

''Huoh, olen taas henkeni velkaa...'' Urolf sanoi noustessaa ylös ja lähti nilkuttamaan kohti ovea. ''Näkemisiin.''

Kävellessäni sisälle taloon huomasin, että joku heistä oli sytyttänyt tulipalon palamaan. Se siitä kämpästä... Ajattelin, no omaisuushan minulla oli jo mukana. Levitin molemmat käteni ja ammuin kaksi luotia. Ohjasin niitä mielellässäni. Toisen luodin laitoin lentämään kohti lämmitys systeemiä. Kahden minuutin kuluttua talo räjähtäisi tuusan nuuskaksi. Toinen luoti pirstoi ikkunan. Hyppäsin ikkunnasta päädyin sivukujalle. Vetäydytin siipeni takaisin ja näytit nyt samalta kuin ilman siipiä. Lähdin juoksemaan pois päin kerrostalosta koska kohta räjähtäisi. Törmäsin taas kerran siihen samaan tyttöön ja tartuin hänen käteensä. "Juokse. Tuo talo räjähtää kohta."








[Se sitten myös räjähtää.]

"Rä-räjähtääkö?!" kysyin ja menin pieneen paniikkiin. "O-okeih... Mihin pitäisi mennä?" kysyin ja katsoin XeCrasia ja välillä XeCrasin kättä. Vilkaisin kättäni, jossa sormus oli. "O-ouh..." mumisin ja katsoin sormustani, joka välkkyi hieman.
"Pä-päästä irti!" sanoin hätäisesti ja repäisin käteni itselleni. "Sorih..." mumisin ja sormus posahti. Siittä tuli mustaa varjoa, joka peitti minut. Kului hetki. Pian kuului posahdus ja musta savu hälveni. Ja minä katosin sen mukana.

Olin kävellyt jo jonkin matkan kohti lähibaaria kun päätin katsoa taakseni. Pilvenpiirtäjä oli liekeissä ja sitten se räjähti upeasti. Tuijotin hiljaisena pilvenpiirtäjää noin 20 sekuntia, jonka jälkeen iski käsittämätön vitutus. Ensinnäkin viina oli lopussa ja toiseksi en ollut älynnyt kuvata räjähdystä. Jatkoin matkaani kohti lähibaaria, tätä vitutusta ei saanut kuin viinalla loppumaan.

Olin jossakin pilvenpiirtäjän rapussa kun huomasin yllättävän kuumuuden. Alakerran tarkastaessani huomasin sen olevan ilmiliekeissä. Kipaisin liekkien läpi kellariin, ja kurkistin viemäriaukosta. Hirviöitä ei ollut, toivottavasti ei tulekkaan matkalla piilopaikkaani. Lähdin kävelemään viemäriä pitkin linkkupistoolini avattuna mahdollisten eläinten varalta.
Ylhäällä jyrisi, ja yhtäkkiä lika alkoi pudota katosta. Päätin lähteä juoksuun, jos ehtisin piiloon ennen kuin jyrinä houkuttelisi hirviöt kimppuuni. Nyt tapahtui, loikkasin mahalleni juuri ennen kuin osa katosta romahti. Onneksi minulla oli hyvä tuuri ja en kohdannut hirviöitä matkalla piilopaikkaani. Tarkistettuani että hirviöt ei huomaa minne menin menin salapiilooni oven kautta.

 

Liekkejä ja ikkunan räsähdys. Eivät ne minua säikäyytäneet, sillä olin tottunut kaupungin meluun. Räjähdystä en kyllä osannut odottaa, täytyy myöntää, että säpsähdin. Piristi ihanasti päivää nähdä jotain näin harvinaista, sääliksi käy niitä jotka eivät ehtineet ulos. Onneksi se tapahtui ylimmässä kerroksessa eikä alimmassa, muuten viemärit olisivat saattaneet sortua kokonaan, mikä ei olisi ilahduttanut ystävääni.
Katseeni oli irtaantunut hetkeksi XeCrasista ja Jasminellestä.
"Mitä ihmettä, minne toinen heistä oli kadonnut" ihmettelin.
XeCras ei näyttänyt tietävän yhtään sen paremmin.

Tyttö katosi jonnekkin. Pysähdyin ja katsoin kuinka pilvenpiirtäjä näytti jättikokoiselta tulipatsaalta. "Damit. En sittenkään kyennyt kidnappaamaan tyttö..." XeCras kirosi ja näki jonkun syrjä silmässään liikkuvan häntä kohden. XeCras otti pistoolinsa käsiinsä ja latasi ne täyteen. Hän odotti.

"Mmh..." mumisin ja makasin jossain kadulla. "Kirottu..." sanoin ja nousin istumaan. Katsoin sormustani ja tuhahdin. "Mrrh..." murisin ja melkein heitin sormuksen pois, kunnes muistin, miten tärkeä se oli minulle. "Ähh... Ihan sama!" sanoin ja nousin seisomaan. Katsoin taivasta, joka oli täynnä paksua savupilveä. Katsoin liekehtivää rakennusta, joka ei ollut kaukana minusta. "Mitäköhän XeCcy tekee..." mumisin ja hyppäsin katolle. Katsoin katolta alas ja näin XeCrasin. Ja jonkun muun tyypin. "Mhäh? Kuka tuo on?" kysyin ja katsoin tyyppiä. Olin kontallani katolla ja käteni lipsahti. "JAIKS!" huudahdin ja lähdin tippumaan katolta. En saanut seinästä otetta ja tipuin maahan, jälleen roskikseen XeCrasin viereen. Nostin pääni roskiksesta ja katsoin XeCrasia, joka tuijotti minua. "Umm... Heih!" sanoin ja nostin kättäni ja hymyilin nolostuneena.

Ei näin. Minua vituttaa saakelisti jo muutenkin ja sitten tämä herra-omistan-kaikki-kadut-haistakaa-paska-tyyppi tulee ja törmää minuun. Olin jopa niin vittuuntunut että päätin käyttää salaista asettani. Keskityin tarpeeksi ja sain käteni kipinöimään sähköstä. Ennen kuin se idiootti kerkesi tajuamaan mitään, koskin hänen käteen ja minun kerran toimiessa sähkölamaannuttimen lailla hän rojahti maahan. Ohitin nyt maassa makaavan "kaverini" jatkoin matkaa baariin. Olin juuri paljastanut yhdelle henkilölle maailmankaikkeudessa etten ollut ihminen, vaan että kuuluin harvinaiseen Zahk-lajiin. Noh, jos tyyppi aikoi laverrella, voisin halutessani antaa sellaisen sähköiskun että siitä ei toipuisi edes teho-osastolla. Mitä kauemmas miehestä kävelin, sitä enemmän ymmärsin että huijarin urani oli nyt ohi. Jos kerran paljastuu, lopulla ei ole enää väliä. Tästä lähtien en enää huijaisi ihmisiä tai tekisi tylsiä asuntomurtoja vituttaviin pilvenpiirtäjiin. Tästä lähtien tekisin vain kunnon rikoksia, jotta saisin tämän typerän kaupungin maan tasalle. Sitä ennen tosin kävisin baarissa juomassa ja vaihtaisin vaatteet.

Urolf oli todellakin poikki. Pieni näyttelykohtaus Blausin kanssa (jonka nimen Urolf vihdoin tiesi) oli täysin loppu ja hän oli istahtanut alas käytävään... ja sitten nukahtanut...

Urolf heräsi Kovaan pamahdukseen ja savunhajuun. Hän avasi silmänsä ja pomppasi ylös. Häntä ei enää jomottanut mistään vaikka hetki sitten oli ollut kuolemanväsynyt. Oliko se sen miirin ansiota vai jotain muuta. Niin tai näin, Urolf sai pian muuta ajateltavaa kun huomasi että käytäväkin oli lähes kokonaan ilmiliekeissä. Ei muuta kun ylöspäin tulta pakoon, koska alas ei päässyt.

Urolf alkoi jo lähestyä kattokerrosta mutta joka paikka oli jo liekeissä. Kun hän vihdoin saapui ylös tuntui talo siltä että se romahtaisi hetkenä millä hyvänsä. Pää löi tyhjää, miten tästä muka voisi selvitä. Kuului hirveä rutina ja talo alkoi kaatua. Urolf alkoi epätoivoisesti etsiä pakoreittiä. Lattia alkoi halkeilla. Talo törmäisi kohta viereiseen taloon ja romahtaisi sitten täysin. Hetkinen, viereinen talo! Parempaa mahdollisuutta ei tulisi. Urolf otti vauhtia ja lähti juoksemaan kohti katon reunaa joka oli muutaman metrin päässä seuraavasta talosta. 2 metriä... 1 metri.. Hyppy! Urolf sulki silmänsä ja rojahti ikkunan läpi. Hän tunsi kun talot törmäsivät ja toivoi että tämä talo kestäisi. Hän katsoi ulos ikkunasta ja huokaisi helpottuneena kun naapuri talo mureni kasaan. ''Nyt maistuisi tuoppi tai pari...'' sanoi Urolf, otti hissin ja lähti talosta coolin näköisenä samalla kun takana entisen talon öljysäiliöt räjähtelivät.

Urolf astui baariin sisään, tilasi oluen ja istahti baarijakkaralle viittaan pukeutuneen sähkön hajuisen tyypin viereen...

Olin väsynyt. Otin aiemmin sohvalle heittämäni säkin ja äsken mukana olevan arvotavaran* ja heitin koko satsin luolavarastoon. Olin varovainen ja asensin liikkeentunnistuslaaserin ovelle, oli mahdollisuus että Urolf oli seurannut minua. Rojahdin sohvalle ja nukahdin

Novtu tietenki 3008 on jotkut koonmuutintaskut takeissa, kuinka muuten?

 

Mistä hän oli oikein tullut? Aluksi hän oli kadulla, sitten katosi mustaan savuverhoon ja nyt hän näki minut katolla. Onneksi hänellä ei ollut mahdollisuutta nähdä naamaani.
Olin juuri lähdössä kun kuulin huudon takaani ja näin, kun tyttö alkoi liusumaan katolta alas. Hullu sietäisi varoa!
Juoksin laitaa häntä kohti, pian hän tippuisi. Syöksein kattoa pitkin sen reunalla ja yritin saada otteen jostain hänen raajastaan, mutta olin liian hidas, hän putosi.
Tällä kertaa hän ei voinut selvitä, pää edelle asfalttiin. Olin väärässä. Kuinka hänen puheensa kuului yhä? Naurahdin helpotuksesta, taas roskis. Mikä ihmeen fetissi hänellä oli dyykata roskiksia?
Ymmärsin, että olisi parasta väistyä hetkeksi, sillä Jasminelle ja XeCras varmasti huomaisivat läsnäoloni nopeasti. Ehdin kyllä käydä heittämässä tavarat kotiini ja palata kun tilanne on hieman rauhoittunut.
Asumukseni sijaitsi eräällä korkealla katolla, itse koottu kodikas peltikottero, erossa muusta maailmasta. Asunolle päästyäni heitin tavarat sohvalle ja nappasin nopeasti syötävää jääkaapista. Lukitsin oven takanani ja lähdin suuntaamaan takaisin tapahtumapaikalle.

Katselin Jasminetä joka oli tupsahtanut eteeni, roskis päässään. Katsoin häntä hiukan kummissaan. Käännyin nopeasti ympäri ja pistoolini kolahtivat moottorisahan terää vasten. Sen toisessa päässä oli mustaan mekkoon pukeutunut nainen. Potkaisin moottorisahan hänen kädestään. Moottorisaha iskeyti katua vasten. Naisen käsistä johtivat siimat sahaan. "Älä koskaan tee tuota minulle." Sanoin ja osoitin pistoolillani naisen otsaan. "Rauha XeCras. Tulin vain perääsi, ihan hemmetin kivasti käristit tuon hemmetin ison pilvenpiirtäjän." Nainen sanoi ja nosti syliinsä jo sammuneen moottorisahan. "Asiasi." XeCras sanoi ja piti pistoolin yhä kohotettuna. Nainen liikahti ja painautui häntä vastaan. "Hän kaipaa jo sinua..." Nainen lähti kävelemään, hänen hopeiseit pitkät hiukset liehuivat tuulessa. "Joten älä myöhästy XeCras tai löydät itsesi 8 kappaleena lasivitriinistä." Hän hymyili ja häipyi. XeCras ampui luodin hänen peräänsä ja kääntyi.

Katsoin ihmeissäni naisen perään ja katsoin XeCrasia ja nousin roskiksesta ylös puistellen vaatteitani. "Kuka se oli? Su..." meinasin sanoa, mutta en uskaltanut, sillä XeCras näytti todella tympiintyneeltä ja vihaiselta.
"N-noh... Ööö..." mumisin ja katselin taivaalle. "Oliko sulla jotain asiaa?" kysyin ja katsoin XeCrasia.